Mainos
Mainos

Tuoreen vaimon murhasta pidätys

Viime viikon lauantaina Etelä-Afrikassa tapahtuneessa kidnappaus- ja murhatapauksessa on pidätetty epäilty. 26-vuotiasta miestä kuulusteltiin eilen ja hän on saanut tänään syytteet sieppauksesta ja murhasta.

28-vuotias ruotsalaisnainen oli Kapkaupungissa viettämässä häämatkaa tuoreen brittiläisen puolisonsa kanssa. Kaksi aseistettua miestä kaappasivat heidän autonsa keskellä risteystä.

Sieppaajat vapauttivat aviomiehen hetken kuluttua, mutta vaimon ruumis löydettiin myöhemmin köyhästä Khayelitshan kaupungista läheltä Kapkaupunkia.

Mediatietojen mukaan kuolemansyytutkimuksessa selvisi, että nainen oli kuollut yhteen niskalaukaukseen.

- Tutkinta jatkuu edelleen. Me etsimme toista epäiltyä, kertoo Frederick van Wyk läntisen Kapkaupungin poliisista.

(MTV3 - AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme