Mainos
Mainos

Tupakka aiheutti öljyräjähdyksen Kamerunissa

Kahden junan säiliövaunujen räjähdyksessä ja tulipalossa kuoli 120 ihmistä lähellä Kamerunin pääkaupunkia Yaoundea. Lisäksi noin 150 ihmistä sai palovammoja eilen sattuneessa onnettomuudessa.

Laaja ihmisjoukko oli kerääntynyt kokoamaan maahan valunutta öljyä sen jälkeen kun kaksi öljysäiliöitä kuljettanutta junaa törmäsi toisiinsa. Törmäys sattui Nsamin esikaupunkialueella Yaounden eteläosassa.
Silminnäkijät kertoivat painajaismaisista näkymistä sen jälkeen kun öljysäiliöiden palo alkoi.
-Ihmisiä juoksenteli kaikkiin suuntiin, monien vaatteet olivat liekeissä.
Tulipalo sai monien paikalla olleiden mukaan alkunsa tupakasta, jonka joku pudotti maahan.

Yaounden kolmen suurimman sairaalan edustalle kerääntyi tänään satoja ihmisiä hakemaan tietoja omaisistaan. Yaounden sotilassairaalan edustalla oli vähällä syntyä mellakka, kun ihmiset yrittivät päästä sairaalaan poliisiketjun läpi tunnistamaan kuolonuhreja.

Onnettomuus on toiseksi pahin Afrikan länsirannikolla sijaitsevan Kamerunin historiassa. Vuonna 1986 menehtyi yli 1700 ihmistä myrkylliseen kaasuvuotoon Nyosjärven alueella.
(STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme