Mainos

Turisteja kuljettanut vene on uponnut Kolumbiassa – kymmeniä yhä kateissa

Kolumbiassa sattuneessa veneturmassa on kuollut ainakin yhdeksän ihmistä, kertovat viranomaiset. Lisäksi arviolta 28 ihmistä on edelleen kateissa.

Turisteja kuljettanut vene upposi maan luoteisosassa paikallista aikaa sunnuntaina iltapäivästä. Veneen kyydissä oli viimeisimmän arvion mukaan noin 170 ihmistä.

– Se (vene) upposi erittäin nopeasti. Se tapahtui muutamassa minuutissa, sanoi pelastustöissä mukana ollut paloesimies.

Paikallisviranomaisten mukaan 24 ihmistä on sairaalassa hoidettavana turman jäljiltä.

Turma tapahtui El Penol -tekojärvellä, joka sijaitsee maan luoteisosassa turistikaupungissa Guatapessa. Turman syy ei ole vielä tiedossa.

Sosiaalisessa mediassa levinneessä videossa näkyy, kuinka useat veneet lähestyivät uppoavaa nelitasoista Almirante-alusta auttaakseen sen kyydissä olevia ihmisiä.

Yksi aluksen kyydissä olleista on kuvaillut aluksen kansien olleen liian täynnä. Asiaa kuvailleen naisen mukaan matkustajien joukossa oli myös paljon lapsia.

– Tunsimme, kun laiva alkoi kallistua, hän kuvaili.  

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot