Mainos
Mainos

Turkki äänestää tänään presidentin valtaoikeuksien lisäämisestä

Turkissa äänestetään tänään uudesta perustuslaista, joka lisäisi presidentin valtaoikeuksia.

Uuden perustuslain myötä presidentti Recep Tayyip Erdogan voisi teoriassa jatkaa presidenttinä vielä kaksi uutta kautta vuoteen 2029 saakka.

Mielipidemittaukset ovat ennustaneet äänestyksestä tiukkaa, eikä kyselyitä ole pidetty kovin luotettavina.

Turkkilaiset saavat äänestää kansanäänestyksessä joko "ei" tai "kyllä". Hürriyet Daily News -sanomalehden mukaan äänioikeutettuja on 55 miljoonaa.

Vastustajien mukaan uusi perustuslaki synnyttäisi yhden miehen vallan ja olisi lopullinen isku Turkin demokratialle.

Kannattajien mukaan kyse on hallinnon välttämättömästä tehostamisesta ja siirtymisestä Yhdysvaltain ja Ranskan kaltaiseen presidenttijohtoiseen järjestelmään. Kannattajien mukaan Turkki tarvitsee lisäksi vakautta vaikeina aikoina.

Uusi perustuslaki muun muassa lakkauttaisi pääministerin viran ja antaisi presidentille oikeuden nimittää ministerit. Presidentin- ja parlamenttivaalit pidettäisiin jatkossa yhtä aikaa viiden vuoden välein.

Nykyinen perustuslaki kieltää presidenttiä olemasta minkään puolueen jäsen, mutta uuden lain myötä Erdogan voisi palata takaisin puolueensa AKP:n jäseneksi.

Kommentoi

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot