Mainos
Mainos

Turkki ja Romania teurastivat siipikarjaa lintutaudin takia

Turkki on joutunut teurastamaan siipikarjaa lintuinfluenssavaaran vuoksi. Myös Romaniassa on ryhdytty toimenpiteisiin lintuinfluenssan estämiseksi.

Turkki on teurastanut noin 1500 kanaa ja kalkkunaa yön aikana estääkseen lintuinfluenssan leviämisen, kertoi yksityinen NTV-televisio. Teurastuksiin ryhdyttiin sen jälkeen kun Turkissa eilen kerrottiin ensimmäisistä lintuinfluenssatartunnoista.

Myös Romaniassa teurastettiin viikonloppuna satoja lintuja ja asetettiin kyliä karanteeniin lintuinfluenssan leviämisen ehkäisemiseksi. Tautia on löydetty siipikarjasta Tonavan suistoalueella maan itäosassa.

Turkin viranomaiset ovat määränneet lähellä Egeanmerta Luoteis-Turkissa sijaitsevan tilan eristettäväksi kolmen kilometrin säteellä, kertoi NTV. Paikallisten tiedotusvälineiden mukaan tilalla kuoli tiistaina ja keskiviikkona lähes 2000 kalkkunaa lintuinfluenssaan.

Paikallinen viranomainen tyynnytteli sunnuntaina hälyä sanoen, ettei tavallisilla ihmisillä ole mitään syytä huoleen. Kyse on hänen mukaansa nyt vain yhdestä tilasta ja karanteeniin asetetusta alueesta.

Romaniassa viranomaiset ovat kieltäneet metsästyksen Tonavan suistoalueella, jossa asuu 14000 ihmistä. Lääkintäryhmiä lähetettiin alueelle testaamaan ja rokottamaan ihmisiä, mutta terveysministeri Eugen Nicolaescun mukaan alueen ihmisillä ei ole tällä hetkellä minkäänlaista flunssaa.

Asiantuntijat eivät ole vielä saaneet selville, onko Romanian lintuinfluenssa ihmisiin tarttuvaa H5N1-tyyppiä. Viitteitä on kuitenkin siitä, että kyseessä ei olisi tämä vaan toinen, heikompi virustyyppi. Britannia lähettää ryhmän asiantuntijoita Romaniaan auttamaan kokeiden tekemisessä.

(MTV3-STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme