Mainos

Turkki pidättänyt 16 ihmistä epäiltynä yhteyksistä yökerhoiskuun

Turkin poliisi on pidättänyt 16 ihmistä epäiltynä yhteyksistä Istanbulissa sunnuntaina tehtyyn yökerhoiskuun. Iskussa kuoli 39 ja haavoittui 65 ihmistä.

Tiistaina Ataturkin kansainvälisellä lentoasemalla otettiin kiinni kaksi ulkomaalaista. Heidät vietiin Istanbulin poliisiasemalle kuulusteluihin.

Viranomaisraporttien mukaan hyökkääjä saattaa olla Kirgisiasta tai Uzbekistanista. Tiistaina huhumylly kävikin kuumana 28-vuotiaan kirgisialaismiehen ympärillä. Miestä kuulusteltiin Kirgisiassa, mutta hänet vapautettiin myöhemmin.

Haber Türk -lehden mukaan hyökkääjä tuli Istanbuliin Konyasta Etelä-Turkista naisen ja kahden lapsen kanssa, jotta ei herättäisi epäilyksiä. Pidätetty nainen kertoi saaneensa tietää iskusta vasta mediasta.

Epäilty hyökkääjä on edelleen vapaalla jalalla.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot