Mainos
Mainos

Turvallisuus puhuttaa Euroopan parlamentin täysistuntoa

Euroopan unionin instituutioissa pohditaan yhä laajemmin turvatoimien kiristämistä. Viikonloppuna Belgian poliisi sai puhelun häiriköltä, joka uhkasi räjäyttää ilmaan Brysselin koko EU-korttelin. Soittaja esittäytyi Yhdysvaltain terrori-iskusta epäillyn Osama bin Ladenin "ystäväksi".

Etterbeekin kaupunginosan poliisi sai vastaavan soiton uudelleen ja onnistui paikallistamaan puhelun. Jäljet johtivat puhelinkioskiin, jonka liepeiltä 36-vuotias uhkasoittaja pidätettiin. Asiasta kertoi belgialainen Le Soir -lehti.

EU-korttelilla tarkoitetaan Brysselissä sijaitsevien EU-instituutioiden rypästä, johon kuuluvat mm. ministerineuvoston Justus Lipsius-rakennus, Euroopan parlamentin sekä EU:n komission rakennukset.

Vaikka perjantai-iltana sattunut tapaus osoittautui harmittomaksi, on EU-väkeen kohdistettu muitakin uhkauksia. Parlamentaarikko Ilkka Suomisen mukaan kaksi italialaista kollegaa ovat kertoneet saaneensa postilokeroihinsa tappouhkauksia.

Keinoja pohdittiin

Tilanteesta johtuen Euroopan parlamentin puhemiesneuvosto pohti tänään, miten turvatoimia voitaisiin tehostaa. Parlamentin tiedotusosaston johtajan David Harleyn mukaan turvakeskustelu liittyy mm. vierailijoihin, joita käy parlamentissa vuosittain puoli miljoonaa.

-Näistä puolet on organisoituja vierailuja. Loput ovat eri ryhmien järjestämiä ja edustajien omia vierasryhmiä. Näiden tilannetta harkitaan, Harley sanoi. Harley ei osannut arvioida, asetetaanko vierailuille ylimääräisiä rajoituksia.

Parlamentin italialaiset radikaalit nostivat toissa viikolla myös huomiota herättäneen aloitteen, jonka mukaan parlamentin työntekijöiden pitäisi saada kaasunaamareita terrorihyökkäysten varalta. Sitä ennen julkisuuteen oli levinnyt huhuja helmikuussa parlamenttiin suunnitellusta terrori-iskusta.
Ranskan sisäministeriö ja parlamentin pääsihteeristö ovat kiistäneet tiedot.

Parlamentti on viime aikoina terästäytynyt hieman turvatoimissa, mutta porsaanreikiä riittää. Usein kulkuluvan tarkistaminen unohtuu, kun vahtimestarit tai turvamiehet keskittyvät etsimään läpivalaisussa metalliesineitä.

Minuutin hiljaisuus kuolonuhreille

Terrorismi tulee puhuttamaan parlamenttia muutenkin tällä viikolla. Parlamentin puhemies Nicole Fontaine nosti aiheen esille avatessaan istunnon.

-Terroristien tavoitteena on vain saada aikaan kauhua ihmisten joukossa, Fontaine sanoi.

Täysistunnon aluksi pidettiin minuutin hiljainen hetki lukuisten viime aikoina sattuneiden ihmishenkiä vaatineiden tapausten takia. Kaikissa ei kuitenkaan ole ollut kyse terrorismista. Fontaine viittasi mm. Toulousen tuhoisaan tehdasräjähdykseen ja Sveitsin ammuskeluun, jossa 14 parlamentaarikkoa sai surmansa.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme