Mainos

Turvallisuusjoukot turvautuivat kyynelkaasuun Venezuelassa

Venezuelassa turvallisuusjoukot ovat käyttäneet kyynelkaasua hajottaakseen mielenosoitukset maan pääkaupungissa Caracasissa. Poliittiset rauhattomuudet alkoivat maassa kuukausi sitten.

Yhteenottoja syntyi, kun kolmisensataa mielenosoittajaa yritti murtautua turvapuomien läpi vaalilautakunnan päämajaan. Opposition johtajat ovat kehottaneet kannattajiaan jatkamaan protesteja, joissa vaaditaan vaaleja maan nykyisen presidentin Nicolas Maduron syrjäyttämiseksi.

Oppositio syyttää Maduroa maan talouskriisistä, joka on aiheuttanut pulaa ruuasta ja lääkkeistä.

– Hallitus on lyönyt vetoa, että me uuvumme. Siksi kuukauden kestäneen vastarinnan jälkeen meidän täytyy näyttää voimamme, kehotti opposition kansanedustaja Freddy Guevara.

Matilde Rodriguez sanoi taistelevansa Maduron syrjäyttämisen puolesta. Hänen mielestään Venezuela on nykyisin diktatuuri valepuvussa.

– Venezuela on tehohoidossa. Ei ole ruokaa, ja ihmisiä tapetaan kenkäparin takia, hän sanoi.

Mutta maanantaina olivat liikkeellä myös Maduron kannattajat.

– Marssimme Maduron tukena ja puolustaaksemme vallankumouksen voittoja, sanoi Edmundo Marcano.

Viime kuussa mielenosoittajien ja mellakkapoliisien välisissä yhteenotoissa kuoli syyttäjien mukaan 28 ihmistä.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot