Mainos
Mainos

Turvallisuusneuvosto jatkoi Irakin ruokaohjelmaa

YK:n turvallisuusneuvosto on hyväksynyt kuukauden jatkoajan Irakin ruoka-ohjelmalle. Talouspakotteiden kohteena oleva Irak saa ohjelman avulla vaihtaa öljyään lääkkeisiin ja ruokaan. Samalla neuvosto hyväksyi päätöslauselman, jonka mukaan se on valmis muuttamaan jo yksitoista vuotta voimassa olleita Irakin vastaisia talouspakotteita.

Nykyinen pakotteita ja avustusohjelmaa koskeva päätöslauselma umpeutuu viikonvaihteessa. Irak on vastustanut kiivaasti kuukauden jatkoaikaa, sillä yleensä ohjelmaa jatketaan puoli vuotta kerrallaan. Kuukauden jatkoaika merkitsee sitä, että turvallisuusneuvosto yrittää sen aikana saada aikaan sovun pakoteuudistuksesta. Irak on ilmoittanut, että se ei hyväksy uusia pakotteita.

Britannian ja Yhdysvaltojen ajaman esityksen mukaan siviilituotteiden osalta pakotteita lievennettäisiin, mutta sotilaallista vientiä Irakiin rajoitettaisiin entistä tarkemmin. Uusilla säännöillä halutaan saada kuriin öljyn ja aseiden salakuljetus. Irak on jo uhannut, että pakotemuutokset ja kuukauden jatkoaika saattavat merkitä sitä, että maa lopettaa öljyntoimitukset. Irak ei aio myöskään solmia lisäkuukauden aikana uusia öljysopimuksia, mutta se on luvannut kunnioittaa voimassaolevia sopimuksia.

Uusien pakotteiden hyväksyminen on kuitenkin vielä kiivaiden neuvottelujen kohteena, sillä Venäjä on pyytänyt lisäaikaa vastaesityksen tekemiseen, ja sekä Ranska että Kiina suhtautuvat uusiin pakotekaavailuihin varauksella. Irakin vastaiset pakotteet ovat olleet voimassa vuodesta 1990 saakka, jolloin Irak hyökkäsi Kuwaitiin.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme