Mainos
Mainos

Turvapaikanhakijoiden lapset uhkaavat paleltua hengiltä – tärisevät kylmästä huulet sinisinä

Kova pakkanen tekee Eurooppaan pyrkivien pakolaisten matkasta entistäkin vaarallisemman. 

Pakkanen uhkaa erityisesti lapsia. Pakolaisten käyttämällä reitillä Serbian ja Makedonian rajalla lämpötila voi laskea -20 asteeseen. 

Avustustyöntekijöiden mukaan lapsien äidit eivät pysty pitämään heitä lämpiminä ja lapset saapuvat vastaanottokeskukseen Serbiassa kylmästä täristen ja huulet sinisinä.

Lisäksi heillä on korkeaa kuumetta ja hengitysvaikeuksia. Uhkana ovat hypotermia ja infektiot. 

Asiasta kertoo Pelastakaa lapset ry tiedotteessaan. 

Rajan ylittää ylittää päivittäin noin tuhat pakolaista Syyriasta, Afganistanista ja Irakista, joista osa hakee turvapaikkaa Euroopasta. 

– Venematka oli vaikein osuus. Oli äärimmäisen kylmä, kaikki oli märkää ja lapset olivat sairaita. Heitimme laukkumme yli laidan estääksemme veneen painumisen pinnan alle. Pelkään joskus lastemme puolesta. Emme olisi voineet jäädä Syyriaan, jossa ei kuitenkaan ole näin kylmä. Emme ole koskaan näin palelleet, serbialaisnainen kuvailee.  

MTV kertoi eilen turvapaikanhakijasta, joka jäätyi kuoliaaksi autoonsa Venäjällä 70 kilometrin päässä Suomen rajasta Hän oli ilmeisesti pyrkimässä Sallan rajatarkastusasemalle. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme