Mainos

Tutkija: Barcelonan traaginen isku ei tullut yllätyksenä – La Rambla valikoitui kolmesta syystä

Barcelonan terrori-isku ei tullut yllätyksenä Jane's Terrorism & Insurgency -keskuksen vanhemmalle tutkijalle Otso Iholle.

– En voi sanoa, että tällainen isku tällaiseen aikaan ja paikkaan olisi tullut yllätyksenä. Se on hyvin traaginen, ja vastaavia on nyt nähty muuallakin, Iho kommentoi Lontoosta STT:lle.

Tutkija sanoo, että auton käyttäminen iskuissa näyttää yleistyvän. Syy tähän on sen helppous. Muutama tunti iskun jälkeen terroristijärjestö Isis ilmoitti olevansa iskun taustalla.

– Ei pystytä vielä sanomaan, kuinka läheinen Isis on organisaationa iskun tekijään tai tekijöihin. Koska tekotapa on varsin yksinkertainen, ei näytä siltä, että taustalla olisi jokin laajempi solu ja suuremmat resurssit, Iho sanoo.

Iho näkee kolme syytä, miksi isku tehtiin – jälleen kerran – niin sanottuun pehmeään kohteeseen eli paikkaan, jossa on esimerkiksi turisteja.

– Tietenkin yksi syy on se, että teolle saadaan mahdollisimman paljon julkisuutta. La Ramblasille on lisäksi kaupungille suuri symbolinen merkitys. Kolmanneksi iskuilla turistikohteisiin on merkittävä taloudellinen vaikutus alueelle, Iho listaa.

Iho uskoo, että Barcelonan kaltainen lomailijoiden suosikkikohde pääsee iskusta ylitse suhteellisen nopeasti eikä turismissa tapahdu merkittävää notkahdusta. Esimerkiksi Tunisiassa terrori-iskut ovat näivettäneet koko turismisektorin.

Isis menettää alueita Lähi-idässä

Vanhempi tutkija sanoo, että yksi tapa estää iskuja on radikalisoitumisen estämisen lisäksi suojata paikkoja, jotka ovat haavoittuvaisia iskuille.

– Esimerkiksi Lontoossa silloille on laitettu betoniporsaita ja teräsväliköitä jalkakäytävän ja tien väliin. Samanlaisia iskuja ei voida enää tehdä.

Iho uskoo, että Eurooppaan kohdistuvat terrori-iskut eivät pääty Barcelonaan. Iho sanoo, että maiden tulisi tarkastella erityisesti vierastaistelijoita, jotka yrittävät palata takaisin Eurooppaan esimerkiksi Irakista ja Syyriasta.

– Vierastaistelijoiden siirtoliike kertoo siitä, että järjestö menettää aluetta Irakissa ja Syyriassa, ja se muuttuu enemmän takaisin aseelliseksi terroristijärjestöksi. 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot