Mainos
Mainos

Tutkija Briteissä pidätetyn suomalaisen taustoista: Mahdollisesti matkalla konfliktialueelle – jihadismi todennäköisin syy

Britannian poliisi tiedotti eilen pidättäneensä viime sunnuntaina miehen epäiltynä terroriteon valmistelusta. Miehen ilmoitettiin olevan Suomen kansalainen. Jane's Terrorism and Insurgency Centre tutkimuslaitoksessa työskentelevä vanhempi tutkija Otso Iho arvioi, että kyse voi olla henkilöstä, joka yrittää matkustaa konfliktialuelle terroristijärjestöön liittyäkseen.

– Tämä on kuitenkin arvailua. Poliisi ei ole tiedottanut juuri mitään yksityiskohtia asiasta, Iho muistuttaa puhelun aluksi.

Matkalla konfliktialueelle?

Hänen mukaansa tarkempiin arvioihin tarvittaisiin tietoja muun muassa epäillystä teosta ja kiinniotetusta henkilöstä. Britanniassa on epäilty aiemmin suomalaisia niin jihadismiin kuin äärioikeistoon kytkeytyneistä terroririkoksista.

– Jos kyseessä on jihadismi, hyvin mahdollista on pyrkimys matkustaa konfliktialueelle esimerkiksi Libyaan, jossa toimii Isisin ja al-Qaidan pesäkkeitä, Iho arvioi.

Hänen mukaansa myöskään ei ole myöskään poissuljettua, että henkilö olisi palaamassa konfliktialueelta. Mies otettiin kiinni Heathrow’n lentokentältä tämän yrittäessä jatkolennolle. Tällä hetkellä ei ole tiedossa, mistä 29-vuotias mies oli lentokentälle saapunut tai minne hän oli matkalla.

Pitää jihadismia todennäköisenä motiivina

Iho pitää todennäköisimpänä, että epäilty rikos liittyy jihadismiin, vaikka mitään ei tässä vaiheessa voidakaan sanoa varmaksi.

– Suomesta lähtenyt noin satakunta henkilöä Syyriaan ja Irakiin viimeisen neljän vuoden aikana, mikä on huomattavan iso määrä suhteessa väestöön ja Suomessa asuvien muslimien määrään, Iho kertoo.

Britannian poliisi on ollut vaitonainen tapaukseen liittyen. Ihon mukaan ei ole epätavanomaista, että julkisuuteen ei kerrota rikosepäilystä juurikaan yksityiskohtia. Lisätietoa tapauksesta annetaan viimeistään silloin, jos asiasta päätetään nostaa syytteet.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme