Mainos

Tutkija: Keskushallinto ei hallitse Katalonian tilannetta

Espanjan keskushallinnolla on tällä hetkellä selkeä etulyöntiasema Kataloniaan nähden, Ulkopoliittisen instituutin tutkija Teemu Tammikko arvioi STT:lle lauantaina. Keskushallinto ei kuitenkaan hänen mukaansa täysin hallitse tilannetta, sillä katalonialainen kansalais- tai virkamiestottelemattomuus voi aiheuttaa vielä ongelmia.

Katalonian syrjäytetty aluejohtaja Carles Puigdemont kehotti lauantaina katalonialaisia käymään rauhanomaiseen vastarintaan keskushallintoa vastaan. Tammikko uskoo, että kehotuksellaan Puigdemont pyrkii hillitsemään mahdollisia levottomuuksia ja toisaalta kannustamaan virkamiehiä tottelemattomuuteen.

Perjantainen itsenäisyysjulistus oli Tammikon mukaan huono peliliike Katalonian aluehallinnolta.

–  Itsenäistymishanke on nyt tietyllä tavalla käyttänyt viimeisen oljenkorren, joka heillä oli, Tammikko sanoo.

–  Suuret odotukset testattiin käytännössä, ja ne eivät ole ottaneet tulta alleen, joten itsenäisyysliikkeellä on vakava peiliin katsomisen paikka.

Liike oli kampanjassaan lupaillut, että itsenäistymisen jälkeen Katalonia saisi selkeän paikan osana kansainvälistä yhteisöä. Yksipuolinen julistus ei kuitenkaan ole saanut tunnustusta ulkomailta.

Tammikko arvioi, että itsenäistymisen poliittisen legitimiteetin puute on ollut pettymys monelle katalonialaiselle.

Uudet vaalit joulukuussa

Espanjan hallitus vastasi Katalonian itsenäisyysjulistukseen hajottamalla itsehallintoalueen aluehallituksen ja -parlamentin sekä määräämällä Kataloniaan uudet vaalit. Kataloniaa johtaa nyt Espanjan varapääministeri Soraya Saenz de Santamaria.

Lisäksi Espanjan sisäministeriö ilmoitti ottavansa komentoonsa Katalonian poliisivoimat sen jälkeen, kun koko Katalonian poliisijohto siirrettiin syrjään tehtävistään perjantaina. Poliisipäällikkö Lluis Trapero Alvarez oli jo entuudestaan poliisitutkinnan kohteena, sillä häntä epäillään kapinaan yllyttämisestä. Syyttäjän mukaan poliisit eivät auttaneet riittävästi keskushallinnon puolisotilaallisia Guardia Civil -joukkoja itsenäisyysmielenosoituksien taltuttamisessa, eivätkä estäneet perustuslain vastaisen kansanäänestyksen pitämistä.

Aluehallinnon syrjäytettyä johtoa vastaan saatetaan nostaa syytteitä lähipäivinä, mikä voisi tarkoittaa myös sitä, että johtohenkilöt eivät pääsisi ehdolle joulukuun vaaleissa.

Uutistoimisto Reutersin haastattelema Espanjan hallituksen tiedottaja Inigo Mendez de Vigo kuitenkin sanoi, että Puigdemontin ja muiden katalonialaisjohtajien kannattaisi ryhtyä valmistautumaan vaaleihin. Kysyttäessä Puigdemontin mahdollisesta joutumisesta oikeuden eteen, Mendez de Vigo huomautti, että Espanjan oikeuslaitos ja poliittinen valta ovat erillään.


Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot