Mainos
Mainos

Tutkija: Kuuban tulevaisuutta vaikea ennustaa

Kuuban tilanteeseen perehtynyt tutkija ei usko, että 76-vuotiaan Raul Castron valtaan astuminen tuo merkittäviä muutoksia maalle.

Fidel Castron väistyessä maan johdosta valta siirtynee hyvin todennäköisesti hänen veljelleen Raul Castrolle.

- Raul Castro on ollut ehkä hieman joustavampi. Se ei ole niinkään näkynyt veljen varjossa, vaan muissa kannanotoissa. Saattaa olla, että se avaisi tietä ohjattuun muutokseen, mutta paineet etenkin nuorison keskuudessa ovat suuremmille muutoksille, Tallinnan yliopiston Jean Monnet -professori Jyrki Käkönen kertoo.

Fidelin pitkä valtakausi on torpannut monen nuoren poliitikon etenemisen, joten haastajaakaan Raulille ei ole näköpiirissä.

- Castron olisi kannattanut luopua vallasta jo paljon aikaisemmin. Nyt on useampi sukupolvi jo välistä pois, ja nuoremman sukupolven on vaikeampi ottaa valtaa vastaan.

Muutospaineet ovat tulevaisuudessa kuitenkin valtavat.

- Siellä on jo iso sukupolvi, joka ei Castron ja Che Guevaran hengessä enää hengitä.

Käkönen kuitenkin muistuttaa, että samaan aikaan kun muutosvoimat jylläävät, taustalla syntyy myös vahvasti amerikkalaisvastaisia ryhmiä.

- Latinalaisessa Amerikassa on noussut valtaan viime aikoina anti-amerikkalaisia poliittisia johtajia, ja se voi myös vaikuttaa siihen, miten Kuuba menee eteenpäin.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme