Mainos
Mainos

Tutkija: Media unohtaa japanilaisten tuskan

Japanilaiseen mediaan erikoistunut tutkija kaipaa katastrofista kertoviin uutisiin lisää tuhoista kärsineiden ihmisten omia tuntoja. Erikoistutkija Katja Valaskiven mukaan uutisissa keskitytään nyt jo esimerkiksi globaaliin talouteen ja Japanin taloustilanteeseen ja unohdetaan, että siellä on edelleen katastrofi päällä.

– Satojatuhansia ihmisiä on edelleen evakossa. Suomessa on lyhyessä ajassa siirrytty katastrofiuutisista talousuutisiin, sanoo Tampereen yliopiston tutkija Valaskivi.

– Oma napa on liian lähellä. Ydinvoimauutisoinnissakin täällä mietitään sitä, mitä meillä Suomessa tehdään ydinvoimaloille.

"Arkinen Japani ei kiinnosta"

Jatko-opiskelemassa Japanissa olleen Oulun yliopiston tutkijan Matti Pouken mukaan ulkomaiden uutisointi Japanista on kritiikin arvoista. Hän kritisoi uutisoinnissa sitä, että ulkomaiden silmissä koko Japani leimautuu katastrofialueeksi, vaikka todellisuudessa suuri osa maasta voi hyvin.

Mediatutkija Valaskiven mielestä Japanista tulee normaalistikin vain talous- tai katastrofiuutisia.

– Ei Japanista valitettavasti koskaan tule kuin poikkeusuutisia. Normaalina arkena sieltä ei kerrota mitään - se, mikä siellä on tavallista, siitä ei kerrota.

Valaskiven mukaan japanilaisten tuska ja kokemukset jäävät paitsioon myös silloin, kun länsimainen media käy katastrofia läpi ihmisten kokemusten kautta.

– Nämä kokemukset ovat ulkomaisten ihmisten kokemuksia. Suomessa käydään asiaa läpi suomalaisten, Japanista palanneiden ihmisten kokemusten kautta, yhdysvaltalaisilla tv-kanavilla haastatellaan amerikkalaisia pelastusjoukkoja ja amerikkalaisia evakuoituja.

– Toivoisin enemmän uutisointia tuhoalueelta - millaista on evakuointikeskuksissa, saadaanko sinne lääkkeitä ja onko siellä tarpeeksi ruokaa.

Talous nousuun katastrofin jälkeen?

Japanin tuntija Valaskivi kuitenkin uskoo, että Japanin katastrofia seuraa lopulta taloudellinen nousu.

– Olisin hämmästynyt, jos ei ainakin pitkällä aikavälillä tästä seuraisi kasvukausi, sillä yleensä kaikkia maailman kriisejä seuraa pakolta aina taloudellinen kasvukausi.

Hän kuitenkin muistuttaa, että maanjäristyksen ja tsunamin runtelema alue Japanista on täynnä ihmisiä, jotka eivät inhimillisten tragedioiden takia selviä järistyksen tuhoista koskaan.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme