Mainos
Mainos

Tutkija: Vastakkainasettelu Turkissa kiihtyy

Vastakkainasettelu vanhoillista islamia kannattavien ja maallistuneiden välillä Turkissa lisääntyy, uskoo vanhempi tutkija Toni Alaranta Ulkopoliittisesta instituutista.

Turkin vanhoillista islamia kannattavat tahot saivat eilen vahvistusta, kun AKP-puolueen Recep Tayyip Erdogan valittiin presidentiksi 52 prosentin äänisaaliilla.  

Alarannan mukaan Turkki kuuntelee vastedes entistä vähemmän EU:ta ja Yhdysvaltoja. Turkki esimerkiksi jatkaa EU-jäsenyysneuvotteluja merkityksettömänä poliittisena teatterina vailla todellista halua liittyä EU:hun.  

Tutkijan mukaan Turkin lähialueiden ulkopoliittiset päätökset ovat palvelleet kahtiajakoa. Turkki on esimerkiksi päättänyt evakuoida juuri palestiinalaisia, vaikka lähialueilla on monta muutakin islaminuskoista ryhmää hädässä.   

– Israel Amerikan tukemana mahtina on Erdoganille herkullinen kohde päästää kaikki vasta- ja viholliskuvapuheet liikkeelle, Alaranta sanoo.  

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme