Mainos
Mainos

Tutkimus: Joka kymmenes kuolee liikkumattomuuteen

Yli viisi miljoonaa ihmistä kuolee vuosittain liikunnan puutteen vuoksi, kerrotaan lääketieteellisessä The Lancet -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa. Vuonna 2008 liikkumattomuus aiheutti lähes kymmenesosan kaikista kuolemista.

Tutkijoiden mukaan liikunnan puute aiheuttaa osin esimerkiksi sydän- ja verisuonitauteja, tyypin 2 diabetesta ja joitain syöpämuotoja.

Tutkimuksessa vertailtiin liikunnan ja vuoden 2008 yleisten sairauksien tilastoja.

Toisen, samassa lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan kolmasosa kaikista maapallon yli 15-vuotiasta liikkuu liian vähän. Vieläkin huolestuttavampi tilanne on 13-15-vuotiaiden ikäryhmässä: nuorista vain joka viidennes liikkuu tarpeeksi.

Tutkimuksen mukaan liikkumattomuus yleistyy iän myötä, ja naiset liikkuvat miehiä vähemmän. Liikkumattomuus näyttää myös olevan yleisempää korkean elintason maissa.

Tutkimuksessa tarpeellisena liikuntamääränä pidetään puolta tuntia kohtalaista liikuntaa viisi kertaa viikossa, kahtakymmentä minuuttia rasittavaa liikuntaa kolme kertaa viikossa tai edellisten yhdistelmää.

(MTV3 - STT - AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme