Mainos
Mainos

Tutkimus: Korruptio leviää köyhissä maissa

Lahjonta on yhä paheneva ongelma köyhissä maissa. Euroopan valtioista lahjusten maksaminen on puolestaan melko yleistä esimerkiksi Kreikassa ja Tshekin tasavallassa.

Korruptio on tuoreen tutkimuksen mukaan kasvussa useimmissa maissa ja maksajaksi joutuu yleensä köyhin väestönosa. Useimmissa maissa haastateltavat nimesivät poliittiset puolueet kaikkein korruptoituneimmiksi instituutioiksi. Monissa Keski- ja Itä-Euroopan maissa tämän tittelin saivat kuitenkin tulliviranomaiset.

Afrikassa puolestaan ongelma koski eniten poliiseja ja oikeuslaitosta.

Esimerkiksi Kamerunissa, Paraguayssa, Kambodzhassa ja Meksikossa useampi kuin joka kolmas kotitalous oli maksanut lahjuksia kuluneen vuoden aikana. Euroopan valtioista lahjusten maksaminen on melko yleistä esimerkiksi Kreikassa ja Tshekin tasavallassa.

Korruptio on levittäytynyt myös koulutukseen. Monissa maissa jälkikasvun pääsy tiettyyn kouluun tai yliopistoon varmistetaan lahjuksin.

Korruptiobarometriin vastasi touko-lokakuussa 55 000 ihmistä 69 maasta. Suomi ei tällä kertaa ollut mukana tutkimuksessa. Raportti julkistettiin kansainvälisenä korruption vastaisena päivänä tänään.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme