Mainos
Mainos

Tutkimus: Perhekoon pieneneminen hävittää malarian

Perheen koko vaikuttaa ratkaisevasti malarian häviämiseen, selviää tutkimuksesta. Suomalais-kanadalainen tutkimusryhmä selvitti, miksi malaria on onnistuttu hävittämään kokonaan joistakin maista, mutta ei kaikista.

Tutkimuksen mukaan malaria hävisi itsestään maissa, joissa keskimääräinen perhekoko laski alle neljään ihmiseen taloutta kohti. Ryhmä analysoi kuuttakymmentä malariaan vaikuttavaa tekijää, muun muassa bruttokansantuotetta, perhekokoa, keskilämpötilaa ja kaupungistumista.

Malariaan sairastuu vuosittain yli 200 miljoonaa ihmistä, valtaosa Afrikassa. Suurin osa kuolleista on alle viisivuotiaita lapsia.

Perheen koon merkitystä malarian esiintymiseen ei ole tähän mennessä ymmärretty, tutkijat kertovat tiedotteessa. Malariaa on yritetty hävittää muun muassa rokotteella. Malariarokotteen kehittäminen on kuitenkin osoittautunut luultua vaikeammaksi, ja monet aiemmat lääkkeet ovat menettämässä tehonsa.

 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme