Mainos
Mainos

Tutkimus: Sharon suositumpi kuin Barak

Oikeistolaisen Likud-puolueen puheenjohtaja Ariel Sharon on istuvaa pääministeriä Ehud Barakia selvästi suositumpi ehdokas Israelin uudeksi johtajaksi. Uusi pääministeri valitaan ensi kuun alussa.

Ariel Sharon on kansalaisten suosiossa

Kahden julkistetun mielipidemittauksen mukaan noin puolet israelilaisista kannattaa oikeistojohtaja Ariel Sharonia Israelin johtoon, kun taas nykyisen pääministerin Ehud Barakin suosio vaihteli lähteestä riippuen 22 -32 prosentin välillä.

Israelissa on veikkailtu, että jos Sharonin vastaehdokkaana olisi Barakin sijaan työväenpuoluetta edustava Shimon Peres, olisivat ehdokkaat kyselyjen mukaan lähes tasalukemissa. Peres on aiemmin toiminut sekä työväenpuolueen puheenjohtajana että Israelin pääministerinä. Hänelle on myös myönnetty Nobelin rauhanpalkinto. Barakille on jo ehdotettu, että hän luopuisi ehdokkuudesta Peresin hyväksi, jotta pääministeriys pysyisi työväenpuolueen käsissä.

Maariv-päivälehden julkistamasta kyselystä kävi ilmi myös se, että 78 prosenttia israelilaisista on huolissaan maansa tulevaisuudesta, ja 66 prosenttia pelkää nykyisten, nyt jo neljättä kuukautta jatkuvien väkivaltaisuuksien puhkeavan täysimittaiseksi sodaksi kuluvan vuoden aikana.
(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme