Mainos
Mainos

Tutsikapinalliset etenevät Zairessa

Zairen tutsikapinallisilla oli torstaina hallussaan laajoja alueita maan itäosassa, ja kapinalliset vakuuttivat jatkavansa taistelua, kunnes Zairen presidentti Mobutu Sese Seko on kukistunut.

Bukavun ja Uviran kaupunkien välisellä tiellä näkyi tuhansia voitonriemuisia ja raskaasti aseistettuja banyamulenge-heimoon kuuluvia tutsisotilaita. Teiden varsilla oli myös runsaasti siviilejä, jotka tervehtivät iloisina kapinallisia. Kapinalliset kertoivat marssineensa torstaina Bukavuun ja vallanneensa suuren osan kaupungista. Kongon-Zairen vapautuksen demokraattisen liiton johtoon kuuluva Laurent Kabila sanoi, että myös Goman kaupunki on joutumassa kapinallisten käsiin. Hänen mukaansa Goman lentokenttä on jo kapinallisten hallussa.

Tavoitteena Mobutun kukistaminen

Kabilan mukaan tutsikapinallisten päämääränä on syrjäyttää Zairen nykyinen presidentti Mobutu Sese Seko ja perustaa väliaikainen hallitus valmistelemaan demokraattisia vaaleja. Vallattuaan Goman kapinalliset aikovat marssia edelleen maan pääkaupunkiin Kinshasaan. Kinshasaan om Gomasta matkaa 1600 kilometriä, eikä sinne ole tietä.

Avustusjärjestöt valmistautuivat torstaina lähtemään Gomasta, jonka liepeillä käytiin kiivaita taisteluja. Goman ympäristössä on Punaisen Ristin tietojen mukaan noin 700 000 pakolaista, joista suuri osa on lähtenyt leireistään taistelujen vuoksi.

Yli satatuhatta ihmistä lähti YK:n tietojen mukaan torstaina pakoon taisteluja Goman lähellä olevasta Kahindon leiristä. Zairen hallituksen joukot ja tutsikapinalliset tulittivat toistensa asemia raskailla aseilla aamun varhaisina tunteina.

Punainen Risti lennättää lisää apua

Punainen Risti aikoo lennättää loppuviikolla Goman alueelle lisää avustustarvikkeita. Kenian Nairobista lähteviin koneisiin mahtuu kerralla parikymmentä tonnia keksejä, lääkkeitä ja muovisia suojapeitteitä. Sen sijaan Maailman elintarvikeohjelma WFP peruutti torstaina avustuskuljetuksensa Ugandasta Goman alueelle taistelujen vuoksi. Goman kaupunki sijaitsee vain kahden kilometrin päässä Zairen ja Ruandan välisestä rajasta.

Tuhannet pakolaiset pyrkivät torstaina rajan yli Ruandaan taistelujen jaloista. Valtaosa Goman alueen pakolaisleirien noin 700 000 pakolaisesta on Ruandan hutuja. UNHCR kertoi torstaina myös, että järjestön paikallisia työntekijöitä on kuollut tai haavoittunut väijytyksissä itäzairelaisessa Bukavun kaupungissa, joka on sekasortoisessa tilassa.
(STT-AFP-Reuter)

Huom! Uusi StreamWorks ohjelma valitsee nopeuden automaattisesti internetyhteytesi mukaan.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme