Mainos
Mainos

TV: Israel käyttää ambulansseja sodassa

Yksityisen televisiokanavan mukan Israel käyttää ambulansseja operaatioissa palestiinalaisia vastaan.

Israelin armeija käyttää ambulansseja sotilaiden ja aseiden kuljettamiseen operaatioissaan palestiinalaisia vastaan, kertoo yksityinen televisiokanava 10.

Kanava perustaa tietonsa useiden nimettömänä pysyneiden reservin sotilaiden haastatteluihin. Yksi sotilaista kertoo muun muassa nähneensä sotilaiden nousevan armeijan ambulanssiin aseistettuina luodinkestävät liivit ja kypärät yllään.

Ambulanssien käyttö sotatoimissa on kielletty Geneven sopimuksessa, jonka myös Israel on allekirjoittanut. Israel on myös usein syyttänyt palestiinalaisia ambulanssien käytöstä sotilastarkoituksiin.

Kanavan mukaan Israel aloitti ambulanssien käytön sotilaiden kuljetukseen, kun sillä oli pulaa muista panssaroiduista ajoneuvoista. Se ei ole myöskään peittänyt ambulanssin tunnuksina toimivia punaisia daavidintähtiä, kuten tällaisissa tapauksissa pitäisi. Israelin armeijan tiedottajan mukaan ambulanssien käyttö sotilastarkoituksiin ei ole jatkunut, paitsi hätätilanteissa. Hänen mukaansa tällöin ambulanssitunnukset on peitetty.

Budjetti läpi odotetusti

Israelin parlamentti hyväksyi illallaa odotetusti valtion talousarvion. Budjetin hyväksyminen oli tärkeää pääministeri Ariel Sharonin Gazan-vetäytymissuunnitelman toteutumiselle. Parlamentti äänesti talousarviopaketin puolesta äänin 58-36. Poissa oli yhteensä 25 kansanedustajaa.

Jos parlamentti olisi kaatanut talousarvion, edessä olisivat olleet vaalit, jotka olisivat viivästyttäneet Gazan juutalaissiirtokuntien tyhjentämisen alkua.

Sharon sai tärkeän voiton jo maanantaina parlamentin hylätessä ehdotuksen, jossa esitettiin kansanäänestyksen järjestämistä Gazan tyhjentämissuunnitelmasta.

Siirtokuntalaisjohtajat ovat vastustaneet Gaza-suunnitelmaa raivokkaasti ja ovat sanoneet jatkavansa vastarintaa seuraavaksi kaduilla rauhanomaisissa mielenilmauksissa. Mielipidetutkimusten mukaan israelilaisten suuri enemmistö tukee Sharonin suunnitelmaa.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme