Mainos
Mainos

Työttömät espanjalaisnuoret löysivät Saksasta Eldoradon – mutta vain väliaikaisesti

Espanjan massatyöttömyyden aikaan kymmenet tuhannet nuoret espanjalaiset pakkasivat tavaransa ja muuttivat Saksaan parempien työmahdollisuuksien toivossa. Nyt kasvava osa heistä suunnittelee paluulipun ostoa.

Espanjan taloustilanteen kohentuessa paluumuuttajien määrä on noussut useilla tuhansilla vuosittain, Saksan tilastokeskus Destatisin tiedoista ilmenee.

Koti-ikävän ohella syitä espanjalaisten kotiinpaluuseen ovat vaikeudet sopeutua saksalaisyhteiskuntaan sekä pettymys tarjotun työn laatuun.

Pätkäsopimukset työntävät takaisin

Vuosien 2008 ja 2015 välillä Saksaan muutti yli 47 000 espanjalaista 18–25-vuotiasta työnhakijaa. Espanjan nuorisotyöttömyyden huidellessa 50 prosentissa Saksassa kärsittiin työvoimapulasta Euroopan suurimman talouden väestön ikääntyessä.

Saksan liittokansleri Angela Merkel käynnisti vuonna 2011 ohjelman espanjalaisnuorten houkuttelemiseksi maahan. Vuonna 2013 Saksa lupasi varata vastavalmistuneille espanjalaisille 5 000 työ- ja harjoittelupaikkaa.

Espanjan ohella Saksaan muutti Etelä-Euroopan talouskriisien aikaan runsaasti työnetsijöitä Portugalista ja Kreikasta.

Osalle Saksan työmarkkinoiden todellisuus oli pettymys. Vakityön sijaan tarjolla olikin pätkätöitä tai ura halutulla alalla ei auennut.

Palaajien "kotouttamisesta" tulossa bisnes

Espanjan talouden orastava elpyminen on rohkaissut pettyneitä palaamaan. Vuonna 2012 espanjalaisia palasi Destatisin mukaan kotimaahansa 2 800. Vuonna 2015 lähtijöitä oli jo 4 300.

Palaajia avustamaan on perustettu konsulttiyrityksiä, jotka auttavat asiakkaitaan muun muassa takaisin kotimaan työmarkkinoille.

– Espanjalaisten keskuudessa on valtaisaa halua palata, sanoo Madridissa toimivan Volvemos-konsulttiryhmän perustajajäsen Sebastian Sanz.

Paluuta suunnittelevat hänen mukaansa esimerkiksi ne espanjalaiset, jotka eivät olekaan työllistyneet teknologia-alalle. Toinen ryhmä ovat sairaanhoitajat, jotka Sanzin mukaan kokevat usein, ettei heidän työtään arvosteta Saksassa kuten Espanjassa. 


Nahkahousuihinkin tottuu, mutta koti on aina koti

Espanjalainen Jose Ramon Avendano Fuentes, 31, on yksi kymmenistätuhansista espanjalaisista, jotka suuntasivat kotimaansa talouskriisin aikaan Saksaan työn perässä.

Kolmisen vuotta lähtönsä jälkeen Fuentes vaikuttaa sopeutuneen mainiosti uudelle kotiseudulleen Tachertingin kylään Saksan ja Itävallan rajaseudulle. Hän soittaa paikallisessa orkesterissa ja on päästänyt baijerilaismiesten perinteiset nahkahousut vaatekaappiinsa.

Työharjoittelussa sähköyhtiössä oleva Fuentes suunnittelee kuitenkin palaavansa jossain vaiheessa Espanjaan, sillä Saksa ei tunnu pysyvältä kodilta. Paluumuuttotilastojen mukaan yhä useampi Saksassa asuva espanjalainen jakaa hänen tuntemuksensa.

– Haluaisin pysyä Saksassa vielä kaksi tai kolme vuotta, mutta kaikkeahan voi tapahtua, Fuentes sanoo.

Fuentesin paluusuunnitelmiin vaikuttaa se, ettei hän ole saanut vakituista työsopimusta, mutta moni vakityönkin löytänyt haaveilee paluusta.

Valencialainen Albert del Barrio suuntasi heti valmistumisensa jälkeen Saksaan ja löysi pian töitä älypuhelinalan start-up -yrityksestä Berliinistä.

– Saksassa on selvästi enemmän työmahdollisuuksia, del Barrio myöntää, mutta aikoo silti palata kotiin.

Vaimonsa ja lastensa kanssa Saksaan muuttanut Javier Alarcon puolestaan palasi neljän vuoden jälkeen Espanjaan, vaikka olikin saanut hyvän työn projektipäällikkönä autoteollisuudessa.

– Olimme yksin Saksassa muun perheen asuessa Espanjassa. Kahden pienen lapsen kanssa se vain kävi liian monimutkaiseksi.


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme