Mainos
Mainos

Työväenpuolueelle odotettu voitto Hollannissa

Hollannissa aloitettiin tänään keskustelut uuden hallituksen kokoonpanosta. Eilen pidettyjen parlamenttivaalien jälkeen oli selvää, että työväenpuoluetta edustava pääministeri Wim Kok saa jatkaa virassaan myös seuraavat neljä vuotta. Sen sijaan keskustelua käytiin siitä, mitkä muut puolueet tulevat mukaan uuteen hallitukseen.

Työväenpuolue lisäsi selvästi kannatustaan parlamenttivaaleissa. Nyt puolueella on 45 edustajaa 150-paikkaisessa parlamentissa, kun paikkaluku aiemmin oli 37. Hallituskumppani liberaalit lisäsi paikkalukuaan seitsemällä eli 38:aan. Kolmanneksi vaaleissa selvisivät oppositiossa olevat kristillisdemokraatit, jotka kuitenkin menettivät viisi paikkaa ja saivat parlamenttiin tällä kertaa 29 edustajaa. Hallituspuolueista huonoimmin kävi keskustalaiselle demokraattipuolueelle, joka edustus supistui 24 paikasta kymmeneen kansanedustajaan.

Työväenpuolue ja liberaalit saavat taakseen jo selvän enemmistön parlamentissa ja voisivat näin ollen muodostaa keskenään hallituksen. Puolueiden näkemykset menevät kuitenkin useissa keskeisissä kysymyksissä ristiin, minkä vuoksi demokraattipuoluetta on usein kaivattu tasapainottavaksi voimaksi hallitukseen. Oppositiopuolueista ympäristöpuolue vihreät saavutti vaalien suurimman voiton nostaen paikkalukunsa viidestä yhteentoista. Äärioikeistolainen puolue CD puolestaan menetti kaikki kolme parlamenttipaikkaansa.

Työväenpuolue ja liberaalit juhlivat vaalien tuloksia aina aamuun saakka. Kaikki kolme hallituspuoluetta vakuuttivat ennen vaaleja, että yhteistyön haluttiin jatkuvan myös vaalien jälkeen.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme