Mainos
Mainos

Tyrestanin metsäpalossa pidätys

Metsäpalo Tyrestan kansallispuistossa Ruotsissa on saatu hallintaan, kertovat viranomaiset. Metsäpalon sytyttämisestä epäilty mies on pidätetty.

Ruotsissa pidätettiin tänään toinen mies tuhopoltosta epäiltynä. Paloa sammuttamassa olleet kykenivät menemään tänään iltapäivällä itse paloalueelle.

-Ellei jotain odottamatonta tapahdu, enää ei ole riskiä siitä, että palo leviäisi uudestaan. Sammutamme nyt pienempiä palopesäkkeitä alueella, ja se voi tapahtua vain päiväsaikaan. On nimittäin hengenvaarallista jäädä alueelle yöksi, sanoi palomiesten ryhmän johtaja Stefan Björkqvist.

Noin 200 ihmistä oli sammutustöissä Tyrestassa tänään. Vettä ruiskuttavia helikoptereita oli enää käytössä kaksi. Palomiehet arvioivat, että sammutustyöt kestäisivät ainakin viikon. Tähän mennessä metsää on palanut 6,5 neliökilometriä.

Jakobsbergin metsäalueella sytytettiin varhain tänään useita paloja, jotka saatiin kuitenkin hallintaan muutaman tunnin sisällä.

Mies pidätetty Tyrestan metsäpalojen sytyttämisestä

Ruotsin Tyrestan kansallispuiston metsäpaloalueelta keskiviikkona tavattua 49-vuotiasta miestä vastaan nostetaan syyte tulipalojen sytyttämisestä viimeistään elokuun 20 päivä, kertovat ruotsalaiset viranomaiset. Epäiltyä odottaa mielentilatutkimus käräjäoikeuden päätöksellä.

Mies on kertonut olevansa asunnoton ja asuvansa autossa. Poliisin hallussa on lisäksi toinen mies, joka pidätettiin tänään Jakobsbergissä Tukholman pohjoispuolella.
(STT-TT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme