Mainos
Mainos

Uganda-kohuun liitetty ex-ministeri Suvi Lindén yhä tavoittamattomissa

Entiseltä kokoomusministeriltä Suvi Lindéniltä ei keskiviikkonakaan saatu kommentteja julkisuudessa vellovaan Uganda-jupakkaan, johon kytkeytyy myös epäselvissä olosuhteissa kuollut suomalaisliikemies ja asetarvikeyhtiö Patria.

STT yritti keskiviikkona tavoittaa konferenssimatkalla ollutta Lindéniä Egyptin Luxorissa sijaitsevasta hotellista, jossa tämän kerrottiin majoittuneen. Lindénille jätettiin aamupäivällä henkilökunnan välityksellä myös soittopyyntö, johon ei saatu vastausta.

Egyptissä Lindén oli puhujana naisten yrittäjyyttä käsitelleessä monipäiväisessä konferenssissa, jonka pääohjelma oli sunnuntaista tiistaihin. Luxorilaishotellin mukaan Lindén oli keskiviikkona tekemässä lähtöä hotellilta.

Lindénin lähipiiristä on aiemmin kerrottu STT:lle, että ex-ministeri olisi palaamassa Suomeen torstaina, mutta tiedolle ei ole vahvistusta.

Lindénin rooli Ugandan-jupakassa on herättänyt kysymyksiä. Ugandalaismedian mukaan Lindén ja sittemmin kuolleena löydetty suomalaisliikemies olisivat saapuneet Ugandaan yhteisellä kutsukirjeellä, joka on mahdollisesti ollut väärennetty.


Mitä Lindén teki Ugandassa?

Patrian kanssa yhteistyötä tehneen liikemiehen ruumis löytyi Kampalan Pearl of Africa -hotellista 6. helmikuuta. Helsingin Sanomat kertoi viikonvaihteessa, että Lindén olisi hälytetty aamiaiselta kuolleen miehen hotellihuoneeseen.

Miehen ruumiista on ugandalaismedian mukaan löytynyt lutikkamyrkkyä ja kokaiinia. Poliisi tutkii tapausta myös Suomen päässä.

Lindénin roolista Ugandassa on esitetty julkisuudessa erilaisia tietoja. Lindén kertoi viime viikolla Facebookissa, että hän oli Ugandassa tietoyhteiskunnan edistämiseen liittyvissä asioissa.

Helsingin Sanomien sunnuntaisen uutisen mukaan Lindén olisi kertonut ääninauhalla ugandalaistoimittajalle, että hän oli muun muassa selvittämässä bisnesmahdollisuuksia Ugandassa.

Patrian toimitusjohtaja Olli Isotalo sanoi keskiviikkona tiedotustilaisuudessa, että yhtiöllä ei ole tietoa, millä asialla Lindén on Ugandassa on ollut. Isotalon mukaan Patrialla ei ole mitään tekemistä Lindénin kanssa.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme