Mainos

Uho Pohjois-Korean ja USA:n välillä jatkuu – Kim Jong-un varoitti USA:n maksavan kalliisti Trumpin uhkausten takia

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un on vastannut Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin uhkaukseen tuhota Pohjois-Korea. Valtiollisen uutistoimiston KCNA:n mukaan Kim varoitti, että Yhdysvallat maksaa kalliisti uhkauksesta.

Pohjois-Korea luonnehti Trumpin YK-puhetta "koiran räksytykseksi".

– Trumpin sanat eivät ole pelottaneet tai pysäyttäneet minua, vaan lähinnä vakuuttaneet siitä, että valitsemani tie on oikea ja minun on seurattava sitä loppuun saakka, Kim sanoi harvinaisessa henkilökohtaisesti pitämässään puheessa.

– Nyt kun Trump on loukannut minua ja maatani maailman silmien edessä ja tehnyt kaikkein raivokkaimman sodanjulistuksen historiassa sanoen tuhoavansa Pohjois-Korean, harkitsemme vakavasti käyttävämme historian korkeimman tason vastatoimia.

– Aion varmasti ja epäilemättä taltuttaa mielisairaan yhdysvaltalaishöppänän tulella, Kim päätti puheensa.

Etelä-Korean uutistoimisto Yonhapin mukaan Pohjois-Korean ulkoministeri Ri Yong-ho sanoi YK:n yleiskokouksessa, että Pohjois-Korea voisi harkita vetypommin testaamista Tyynellämerellä.

Pohjois-Korea ilmoitti aiemmin tässä kuussa testanneensa vetypommia, joka oli maan valtion television mukaan täydellinen menestys.

Yhdysvallat asetti lisää pakotteita

Yhdysvallat asetti Pohjois-Korealle lisää pakotteita eilen. Pakotteet koskevat yhtiöitä ja henkilöitä, jotka käyvät kauppaa Pohjois-Korean kanssa. Tilanne voi pakottaa kiinalaiset pankit ja venäläiset yritykset valitsemaan, haluavatko ne jatkaa kaupankäyntiä Pohjois-Korean kanssa vai joutua Yhdysvalloissa mustalle listalle.

Yhdysvaltain valtiovarainministerin Steven Mnuchinin mukaan uudet pakotteet Pohjois-Koreaa vastaan merkitsevät, etteivät yritykset enää voi käydä kauppaa sekä Yhdysvaltojen että Pohjois-Korean kanssa.

Jotkut analyytikot kuitenkin sanoivat, ettei ole näkyvissä merkkejä pakotteiden toimivuudesta, ja varoittivat, ettei yhä pahansisuisemmaksi ja henkilökohtaisemmaksi muuttuva kiistely maiden johtajien välillä ainakaan auta asiaa.

Yhdysvallat on toistaiseksi kieltäytynyt neuvottelemasta Pohjois-Korean kanssa. Trump on kuitenkin aiemmin väläyttänyt, että neuvotteluille saattaisi olla mahdollisuus.

YK:n pääsihteerin Antonio Guterresin on tarkoitus tavata lauantaina Pohjois-Korean ulkoministeri Ri New Yorkissa ja tunnustella keskusteluiden mahdollisuutta. 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot