Mainos
Mainos

Ukkosen sytyttämä metsäpalo tappoi yli 60 ihmistä Portugalissa: "Tuttavani menetti äitinsä ja 4-vuotiaan tyttärensä"

Tiettävästi salamaniskusta alkunsa saanut metsäpalo oli sunnuntai-iltaan mennessä tappanut kymmeniä ihmisiä Portugalissa.

Kuolonuhrien määrä ylitti jo 60:n. Myös loukkaantuneita oli kymmeniä, heidän joukossaan palomiehiä.

Valtava palo sai alkunsa lauantaina Pedrogao Granden kunnan alueella Keski-Portugalissa. Maastossa kasvaa muun muassa eukalyptusta ja mäntyä.

Leirian alueella riehuvaa paloa sammutti sunnuntai-iltana lähes 800 palomiestä ja 250 ajoneuvoa.

– Palo on saavuttanut inhimillisen tragedian tason, jollaista emme ole aiemmin nähneet, sanoi silmin nähden liikuttunut pääministeri Antonio Costa.

Costa arveli, että kuolonuhrien lukumäärä voi vielä nousta, kun etsintöjä kyliin tehdään. Portugaliin julistettiin kolmen päivän kansallinen suruaika, ja presidentti Marcelo Rebelo matkusti Leirian piirin alueelle tapaamaan kuolonuhrien perheitä.

Portugalia koetteli lauantaina voimakas lämpöaalto. Monella alueella oli yli 40 astetta lämmintä, ja eri puolilla maata puhkesi kymmeniä maastopaloja.

Poliisin mukaan suurpalon syyksi epäillään ukkosta, eikä tuhopoltosta ole näyttöä.

Ei tietoa tuhojen laajuudesta

Liekkien on kuvailtu levinneen nopeasti useaan suuntaan, ja osa surmansa saaneista paloi autoihinsa. Ainakin 18 ihmistä jäi ajoneuvoihinsa loukkuun Figueiro dos Vinhosin ja Castanheira de Peran välisellä tienpätkällä.

– On vaikea sanoa, pakenivatko he liekkejä vai joutuivatko he yllätetyiksi, sanoi hallituksen edustaja Jorge Gomes.

62-vuotias Isabel Ferreira kertoi liekkien kulkeneen vain muutaman kilometrin päästä kotoaan. Kova tuuli sai kaiken palamaan nopeasti.

– Tunnen monia uhreista. Yksi työkaverini menetti äitinsä ja nelivuotiaan tyttärensä, koska ei saanut heitä auton takapenkiltä ulos, Ferreira kertoi.

Palo vahingoitti useita kyliä, joista osia evakuoitiin. Kymmenet kodeistaan paenneet saivat suojaa naapurikunnasta Ansiaosta.

– Jotkut saapuneet ovat kertoneet, etteivät halunneet kuolla liekkien ympäröimiin koteihinsa, sanoi Ansiaossa asuva Ricardo Tristao.

Apua Espanjalta ja EU:lta

Viranomaisilla ei ollut tarkkaa tietoa siitä, kuinka pahoja tuhoja palo aiheutti.

Espanja lähetti paikalle neljä vettä ruiskuttavaa lentokonetta auttamaan Portugalin viranomaisia, jotka pyrkivät sammuttamaan paloa maasta käsin. Myös Euroopan unioni ilmoitti, että paikalle lähetään Ranskasta lentokoneita avuksi.

Paavi välitti surunvalittelunsa uhreille, ja EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker ylisti paloa taltuttaneita pelastusviranomaisia.

Portugalissa syttyi myös viime vuonna useita paloja, jotka tuhosivat yli 100 000 hehtaaria maastoa.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme