Mainos

Ukrainassa korruption vastainen virasto etsii rötösherroja – korruptio maan tapa

– Onnea korruption vastaiseen taisteluun! toivottaa taksikuski, kun oikea osoite viimein löytyy. Päämäärä on Ukrainan kansallinen korruption vastainen virasto, joka sijaitsee kaukana Kiovan keskustan hallintokortteleista.

Kun henkilöllisyydet on todennettu ja turvatarkastus läpäisty, johtaja Artem Sytnyk ottaa vastaan huoneessaan. Hän ilmentää uusia tuulia, sillä hänet valittiin virkaansa avoimella kilpailulla, mikä on Ukrainassa ennenkuulumatonta.

Korruption vastainen virasto, lyhyemmin Nabu, perustettiin reilut pari vuotta sitten EU:n ja IMF:n tuella. Ulkomainen painostus oli tarpeen, sillä Ukrainan vallanpitäjät suhtautuvat virastoon kaksijakoisesti.
Nabu tutkii korruptiota vallan huipulla. Kukaan ei ole enää turvassa, Sytnyk tiivistää.

– Aiemmin oli ryhmä ihmisiä, joihin ei saanut koskea. Nyt kaikkia voidaan tutkia, kaikkia päättäjiä ja korkeaa johtoa.

Nabu kävi rivakasti töihin. Kun Sytnyk nimitettiin, häneltä puuttuivat tilat ja henkilökunta. Kahdeksan kuukauden päästä käynnistyi ensimmäinen tutkinta.

Virasto tekee yhteistyötä muun muassa Yhdysvaltain liittovaltion poliisin FBI:n kanssa.

Taistelu käynnistyy

Poliittinen korruptio toimii Ukrainassa näin: Poliitikot käyttävät hyväksi asemaansa päästäkseen käsiksi valtion omaisuuteen. Sitten omaisuutta hyödynnetään poliittisiin tarkoituksiin ja oman uudelleenvalinnan varmistamiseen.

Korruptio yltää vallan huipulle asti, sanoo Anastasija Krasnosilska, joka työskentelee järjestössä nimeltä Korruption vastainen keskus.

– Poliittinen eliittimme ei ole vahvasti sitoutunut korruption vastaiseen taisteluun. Kaikki, mitä (presidentti Petro) Poroshenkon kerrotaan tekevän Ukrainassa ja kansainvälisellä areenalla, peittää alleen sen tosiasian, että hän on sitoutunut suojelemaan sisäpiirinsä talousintressejä.

Korruptiota vastaan alettiin todella taistella 2014 vallankumouksen jälkeen. Ensin oli luotava aseet, eli korruptiota tutkiva Nabu, korruptioon erikoistunut syyttäjänvirasto sekä tietokanta, johon vaikuttajat joutuvat ilmoittamaan varallisuutensa.

Yksi kuitenkin puuttuu. Oikeuslaitos ei ole riippumaton, joten Nabun huomiota herättäneet tutkinnat eivät ole johtaneet tuomioihin.

– Kun jutut viedään oikeuteen, niitä ei käsitellä kunnolla, Sytnyk sanoo.

Oikeuslaitoksen uudistus on vasta käynnistynyt, mutta se etenee hitaasti ja takkuillen. Siksi Nabu ajaa erityisen korruptiotuomioistuimen pikaista perustamista.

Painostus merkki onnistumisesta

Järjestelmän vastaisku on jo nähty. Likakampanjoissa Sytnykia on väitetty Kremlin vakoojaksi ja Nabua georgialaisen mafian haaraksi.

– Kuulostaa naurettavalta, mutta ehkä se vaikuttaa kansalaisiin, en tiedä, Sytnyk sanoo.

Elokuussa tapahtui uskomaton selkkaus, kun Nabun työntekijät suorittivat salaista tutkintaa valtakunnansyyttäjänvirastoa vastaan ja jäivät kiinni. Nabun mukaan syyttäjänviraston työntekijät pidättivät kaksi Nabun tutkijaa laittomasti 11 tunniksi ja kuulustelivat heitä.

Työntekijät kertoivat väkivallasta ja uhkailusta, eikä tapauksesta aiheutunut seurauksia syyttäjänviraston työntekijöille.

– Heitä kidutettiin, fyysisesti, Sytnyk sanoo.

Myös Krasnosilska kertoo painostuksesta. Hänen järjestöään vastaan muun muassa nostettiin rikossyyte, mutta juttu kuivui nopeasti kasaan.

Sytnyk pitää päättäjien vastustusta vain merkkinä siitä, että virasto on oikealla tiellä.

– Toivottakaa meille onnea!

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot