Mainos
Mainos

Ulkoavaruudessa tapahtuu maanantaina ennätyksellinen ohitustilanne

Maanantaina ulkoavaruudessa on määrä tapahtua ennätyksellinen ohitustilanne, kun asteroidi ohittaa Maan lähempää kuin yksikään tunnettu vastaava kappale aiemmin.  

Yhdysvaltojen avaruushallinto Nasa vakuuttaa verkkosivuillaan, että asteroidi 2004 BL86 mennä pyyhältää Maan ohi turvalliselta etäisyydeltä. Lähimmillään noin 0,5 kilometrin kokoinen asteroidi on Maasta 1,2 miljoonan kilometrin etäisyydellä.   

Asteroidi ei aiheuta vaaraa, mutta sen vierailu antaa Nasan mukaan tutkijoille hyvän mahdollisuuden oppia lisää avaruuden murikoista. Asteroidia aiotaan tarkkailla muun muassa mikroaalloin.  

Seuraavan kerran asteroidi ohittaa Maan vastaavalta etäisyydeltä vasta vuonna 2017, kun 1999 AN10 -nimisen mötikän on määrä lentää ohi. Asteroidi 2004 BL86 puolestaan käy yhtä liki Maata vasta noin 200 vuoden kuluttua, Nasa kertoo.   

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme