Mainos
Mainos

Ulkoministeriö varoittaa matkustamista Pakistaniin

Suomen ulkoministeriö kehottaa välttämään Pakistaniin matkustamista. Pakistanin ulkomaalaisvihamielisyys on noussut esiin mm. hyökkäyksessä länsimaalaisten lasten käymään kouluun.

Suomen ulkoministeriö kehottaa välttämään matkustamista Pakistaniin maan epävakaan turvallisuustilanteen takia.

Ministeriön julkaiseman matkustustiedotteen mukaan länsimaalaisvastainen mieliala maassa on paikoitellen voimakas, ja terroritekojen mahdollisuus on suuri.

Suomen Pakistanin-suurlähetystö kehottaa lisäksi maassa oleskelevia suomalaisia harkitsemaan maassaolonsa välttämättömyyttä.

Myös Britannia on neuvonut kansalaisiaan lähtemään Pakistanista ja välttämään matkustamista maahan, ellei matkustamiseen ole erittäin tärkeää syytä, ja matkan turvatoimia valmiiksi suunniteltu.

Maanantaina neljä ihmistä sai surmansa Murreessa lähellä pääkaupunkia Islamabadia, kun militanteiksi epäillyt miehet hyökkäsivät kristilliseen kouluun aikeinaan ilmeisesti surmata koulun oppilaita. Koulua käy lähinnä Pakistanissa asuvien länsimaalaisten lapsia, joiden joukossa on myös suomalaisia. Hyökkääjät myös jättivät paikalle viestin, jossa luvattiin iskujen jatkuvan.

Suomalainen Antti Kivimäki on työskennellyt koulun asuntolassa neljä vuotta. Ylen radiouutisten tietojen mukaan Kivimäen perhe on päättänyt palata Pakistanista Suomeen.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme