Mainos
Mainos

UNHCR: Selkeitä todisteita joukkomurhasta

Kosovolaisesta Prizrenin kaupungista on lähtenyt vuorokauden kuluessa 10000 ihmistä pakomatkalle, kertoi YK:n pakolaisjärjestö UNHCR tänään Genevessä. Makedoniaan saapui noin 7500 ihmistä, Albaniaan 1800 ja Montenegroon jonkin verran vähemmän. Useimmat Albaniaan saapuneista olivat kotoisin Prizrenistä, Kosovon eteläosasta. Jotkut pakolaisista kertoivat, että kaupunkia tyhjennetään järjestelmällisesti, jotkut taas sanoivat lähteneensä omasta tahdostaan tilanteen huononnuttua.

Muuan lääkäri ja kuusi hoitajaa kertoivat, että heidät vietiin työpaikastaan Prizrenin sairaalasta autolla suoraan rajalle. Heille ei annettu aikaa olla yhteydessä omaisiinsa eikä koota tavaroitaan. Se oli viides kerta kuluneella viikolla, kun ihmisiä on tuolla tavoin pakotettu rajan yli.

YK:n pakolaisjärjestö UNHCR pitää myös varmana, että serbijoukot toimeenpanivat albaanien joukkomurhan Mejan kylässä Kosovossa tällä viikolla. UNHCR:n tiedottaja Lyndall Sachs kertoi BBC-yhtiön haastattelussa tänään, että tiedot joukkomurhasta ovat epäämättömiä. -Useat pakolaisaallot ovat kulkeneet tuon alueen halki. He ovat saapuneet eri puolilta Lounais-Kosovoa, ja kaikki kertovat ruumiista, joita oli ojissa ja pelloilla, Sachs sanoi.

Kosovosta tulleet albaanipakolaiset ovat kertoneet useista serbien tekemistä joukkomurhista. Mejan joukkomurha on ilmeisesti pahin yksittäinen joukkomurha tähän mennessä.

BBC:n toimittaja Jeremy Bowen kertoi, että eräs pakolaisryhmä oli kertonut serbijoukkojen pysäyttäneen pakolaisten saattueen Mejassa tiistaiaamuna. Serbit olivat pakottaneet 280 miestä läheiselle pellolle.

Myöhemmin samana päivänä Mejan kautta kulkenut toinen pakolaissaattue kertoi nähneensä suuren ruumiiden röykkiön sekä lisäksi tuhatkunta miestä, jotka istuivat riveissä aseistautuneiden serbien valvonnassa.

-Viisi minuuttia myöhemmin kuulimme ammuntaa. Se jatkui keskeytymättä 10-15 minuuttia, kertoi toiseen saattueeseen kuulunut pakolainen BBC:lle. Sachs piti mahdottomana, että pakolaiset olisivat sepittäneet yhdessä tarinan joukkomurhasta.
(MTV3-STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme