Mainos
Mainos

Unicef: Lapsikaupan arvo 10 miljardia dollaria

Eurooppaan salakuljetetaan vuositasolla jopa puoli miljoonaa naista tai nuorta tyttöä. Koko maailmassa kaupan uhreina on yli miljoona lasta, kertoo YK:n lastenavun järjestö Unicef .

Jopa 1,2 miljoonaa lasta joutuu vuosittain lapsikaupan uhriksi ympäri maailman, ja kaupan arvoksi lasketaan 10 miljardia dollaria eli noin 8,7 miljardia euroa.

YK:n lastenavun järjestö Unicef huomauttaa julkistamassaan raportissaan, että lapsikauppa on maailmanlaajuinen ongelma.

Raportin mukaan suurin osa lapsista toimitetaan Eurooppaan ja he ovat useimmiten kotoisin Länsi-Afrikasta tai Itä-Euroopasta.

Eurooppaan salakuljetetaan vuosittain peräti 500 000 naista tai nuorta tyttöä. Suurin osa heistä on kotoisin entisen Neuvostoliiton alueelta.

Vaikka lapsikaupan uhreiksi joutuvat useimmiten naiset, pojatkaan eivät siltä välty. Unicefin raportin mukaan Bangladeshista, Intiasta ja Pakistanista on viety jopa vain 5-vuotiaita poikia kamelinkuljettajiksi Arabiemiraatteihin.

Thaimaassa lapsiprostituoitujen määrä on kolmessa vuodessa noussut viidenneksellä.

Ihmisen arvo on ihmiskaupassa mitätön. Esimerkiksi eräässä romanialaisessa kaupungissa naisen lähtöhintana Unicefin mukaan oli noin 43 euroa.

Viimeksi eilen ihmisten salakuljetus nousi otsikoihin, kun Britannian poliisi pidätti 21 ihmistä epäiltynä yhteydestä nigerialaisen pojan rituaalimurhaan. Adamiksi nimetyn pojan päätön ja raajaton ruumis löydettiin Thames-joesta kaksi vuotta sitten.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme