Mainos
Mainos

Unkarilaiset äänestäneet innolla

Unkarilaiset ratkaisevat tänään kansanäänestyksessä, liittyykö maa EU:n jäseneksi.

Unkarissa järjestetään tänään kansanäänestys EU-jäsenyydestä

Unkarilaiset ovat äänestäneet tänään joukolla EU-jäsenyydestä. Jäsenyyden kannatus on Unkarissa vahva, joten tuloksesta odotetaan liittymiselle myönteistä. Kansanäänestyksen äänestysvilkkauden uskotaan nousevan yli 60 prosenttiin.

Äänestyspaikat sulkeutuvat kello 22 Suomen aikaa. Alustavien tulosten odotetaan selviävän puoliltaöin.

Euroopan unioniin on liittymässä ensi vuoden keväällä kymmenen valtiota. Tulevista jäsenmaista Slovenian ja Maltan äänestäjät ovat hyväksyneet maidensa EU-jäsenyyden aiemmin järjestetyissä kansanäänestyksissä.

Myös maltalaiset uurnille

Maltan saarivaltion EU-jäsenyys on kuitenkin myös tänään puntarissa parlamenttivaaleissa. Vaaleista ennustetaan tasaväkistä kamppailua EU:ta kannattavan hallituspuolueen ja vastustavan oppositiopuolueen välillä.

Niukka enemmistö maltalaisista äänestäjistä asettui kannattamaan EU-jäsenyyttä maaliskuun kansanäänestyksessä. Koska äänestystulos ei ole sitova, ennenaikaisten parlamenttivaalien voittaja voisi vielä pyörtää EU-päätöksen. EU-jäsenyyttä vastustavan työväenpuolueen arvioitiin kasvattaneen vaalien alla kannatustaan hallitsevan nationalistipuolueen kustannuksella.

Maltan vaalitulos selviää huomenna. Äänestysvilkkauden ennustetaan kohoavan jopa 95 prosenttiin. Välimeren saarivaltiossa on 380 000 asukasta.

Euroopan unioniin on liittymässä ensi vuoden keväällä kymmenen valtiota. Tulevista jäsenmaista Slovenia on jo hyväksynyt maansa EU-jäsenyyden kansanäänestyksessä.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme