Mainos

Unkarin ja Puolan pääministerit tapasivat – edelleen tiukka ei EU:n turvapaikkapolitiikalle

Unkari ja Puola aikovat jatkossakin vastustaa EU:n nykyistä turvapaikkapolitiikkaa ja turvapaikanhakijakiintiöitä.

Maat haluavat jatkossa myös enemmän painoarvoa EU:n tulevaisuudesta päätettäessä. Maiden pääministerit tapasivat tänään Budapestissa.

Unkarin pääministeri Viktor Orban kutsui EU:n turvapaikkapolitiikkaa epäonnistuneeksi. Unkarin ja Puolan välit ovat olleet pitkään lämpimät. Esimerkiksi joulukuussa Unkari lupasi estää kaikki EU:n aikeet viedä Puolalta äänioikeus EU:ssa.

EU-komissio aloitti Puolaa vastaan menettelyn, koska komissio katsoo Puolan oikeusvaltion olevan vaarassa. Maan valtapuolue on muuttanut maan oikeusjärjestelmää kohti mallia, jossa vallassa olevat poliitikot voivat sekaantua esimerkiksi tuomarien nimityksiin. 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot