Mainos
Mainos

Uppoavat saarivaltiot vetoavat ilmastoneuvottelijoihin

Durbanin ilmastokokouksen viimeisenä päivänä useat maailman köyhimpiin kuuluvat valtiot ovat muistuttaneet, että niiden tulevaisuus on uhattuna. Ellei ilmastonmuutosta vastaan taistella, monet saarivaltiot ovat vaarassa jäädä kohoavan merenpinnan alle.

- Me olemme yksi ensimmäisenä hukkuvista maista. Olemme pieni ja hauras maa, joka on täysin riippuvainen ympäristöstä ja ilmaston kehittymisestä, sanoi poliitikko Foua Toloa vain viisi metriä meren pinnan yläpuolella sijaitsevasta Tokelaun saarivaltiosta.

Monet matalalla sijaitsevat valtiot voivat jo laskea lisääntyvien hiilidioksidipäästöjen hinnan kuluina ja muuttuvana maisemana.

- Vuoteen 2025 mennessä nouseva merenpinta voi johtaa siihen, että joudumme siirtämään kymmenen prosenttia väestöstämme uuteen asuinpaikkaan. Nouseva merivesi uhkaa tuhota 30 prosenttia tieverkostosta ja 70 prosenttia satamista ja lentokentistä. Kustannukset ovat arviolta miljardi dollaria, kaksinkertainen summa bruttokansantuotteeseemme verrattuna, laskee Komorien varapresidentti Fouad Mohadji.

Fidzi-saarillakin kärsitään ilmastonmuutoksesta.

- Pyörremyrskyjä ja tulvia tulee nykyisin ympäri vuoden. Rannikoilla suolavesi on tulvien takia päässyt saastuttamaan juomaveden. Yritämme epätoivoisesti keksiä, miten selviämme, kertoi ympäristöministeri Samu Saumutua.

Muutokset on huomattu myös mantereella, ei vain saarilla. El Salvadorissa kahden kuukauden takainen trooppinen myrsky aiheutti 840 miljoonan dollarin vahingot. Valtiosta 10 prosenttia jäi tulvaveden alle.

- 1960- ja 1970 -luvuilla kärsimme poikkeuksellisista sääoloista kerran vuosikymmenessä. Viimeisten kymmenen vuoden aikana poikkeussäitä on ollut yhdeksänä vuotena kymmenestä, muutosta kuvailee El Salvadorin ympäristöministeri Herman Rosa Chavez.

(MTV3 - Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme