Mainos
Mainos

USA ei kommentoi Lebedin erottamista

Yhdysvallat ei halunnut tänään kommentoida kenraali Aleksandr Lebedin erottamista. Yhdysvaltain ulkoministeriön edustaja sanoi, että Lebedin erottaminen on Venäjän hallituksen ja venäläisten sisäinen asia.

Valkoisen talon edustaja sanoi presidentti Boris Jeltsinin toimineen sopusoinnussa perustuslaillisten valtaoikeuksiensa kanssa erottaessaan Lebedin.

Yhdysvaltain puolustusministeri William Perry puolestaan sanoi, että Lebedin erottaminen ei aiheuta muutoksia Yhdysvaltojen ja Venäjän suhteisiin. Perry on parhaillaan kolmipäiväisellä vierailulla Moskovassa. Perry kertoi peruuttaneensa tapaamisen Lebedin kanssa viime hetkellä, koska hän oli tietoinen "ongelmista joita Lebedillä oli hallituksen kanssa".

Perryn mukaan Lebedin ja yhdysvaltalaisten viranomaisten välisellä suhteella "ei koskaan ollut mahdollisuuksia todella kehittyä", eikä Jeltsinin eroilmoitus aiheuta muutoksia Yhdysvaltain ja Venäjän suhteisiin. Hänen kuvasi suhteita sekä puolustusministeritasolla että maiden presidenttien välillä vahvoiksi. Perry tapasi matkansa aikana mm. puolustusministeri Igor Rodionovin.

Yhdysvallat on suhtautunut sekavin tuntein Lebediin, joka sai vahvan kannatuksen Venäjän presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella. Yhdysvaltain hallitus on ilmaissut tyytyväisyytensä siihen, että Lebed kykeni neuvotteluillaan lopettamaan taistelut Tshetsheniassa. Samoin sitä miellyttivät Lebedin Brysselissä aiemmin tässä kuussa antamat lausunnot, joissa hän näytti ottavan joustavamman kannan Naton laajentumiseen.

Toisaalta amerikkalaiset ovat pitäneet Lebediä jonkin verran omavaltaisena, ja he ovat tuominneet eräät Lebedin lausunnot, jotka heidän mukaansa ovat olleet vihamielisiä uskonnollisia ryhmiä kuten juutalaisia vastaan.
(STT-Reuter-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme