Mainos
Mainos

USA ilmoitti kantansa saastepäästöihin

Yhdysvallat ehdotti keskiviikkona, että teollisuusmaat rajoittaisivat kasvihuonekaasupäästönsä vuoden 1990 tasolle vuosina 2008-2012 ja vähentäisivät niitä vielä sen jälkeenkin. Valkoinen talo julkaisi ehdotuksen, ja presidentti Bill Clintonin oli määrä selostaa sitä tarkemmin puheessaan myöhemmin illalla.

Yhdysvaltain tavoite jää jälkeen muiden teollisuusmaiden ja ympäristönsuojeluaktivistien tavoitteista. Toisaalta se on ristiriidassa amerikkalaisten teollisuuspiirien käsityksen kanssa, jonka mukaan päästöille ei saisi asettaa lainkaan sitovia rajoja.
Kasvihuonekaasujen päästöjen uskotaan vaikuttavan ilmaston lämpenemiseen. Päästöjä ja ilmaston muutoksiä käsitellään Kiotossa joulukuun alussa pidettävässä YK:n konferenssissa, johon on tulossa yli 150 maata. Kokous on jatkoa Rion ympäristönsuojelukokoukselle ja sen tavoitteena on kansainvälinen sopimus keinoista ilmaston lämpenemisen estämiseksi.

EU:n komissio tyrmäsi Yhdysvaltain ehdotuksen heti tuoreelta ja piti sitä riittämättömänä. Komission edustaja Peter Jörgensen sanoi, etteivät Yhdysvaltain asettamat tavoitteet ratkaise ilmastonmuutoksen ongelmia. Hän muistutti, että Yhdysvallat on jo sitoutunut Rion vuoden 1992 päätöksiin, joiden mukaan päästöt on rajoitettava vuoden 1990 tasolle vuoteen 2000 mennessä.
EU:n suunnitelmana on saada kaikki teollisuusmaat sopimaan Kiotossa, että päästöjä rajoitettaisiin 15 prosenttia alle vuoden 1990 tason vuoteen 2010 mennessä.
(STT-Reuters-DPA)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme