Mainos
Mainos

USA: IMF:n syytä tukea Kreikan säästötoimia

Yhdysvallat kannustaa Kansainvälistä valuuttarahastoa IMF:ää tukemaan Kreikan talousuudistuksia, sanoo maan valtiovarainministeri Timothy Geithner. Hänen mukaansa Yhdysvallat tukee Kreikalle ehdotettua pelastuspakettia sekä sitä, että IMF lainaisi rahaa Kreikalle.

Valuuttarahaston jäsenvaltioiden keskuudessa on erimielisyyksiä siitä, kannattaako IMF:n jatkaa Kreikalle lainaamista. Yhdysvalloilla on merkittävin äänivalta rahastossa.

Geithnerin mukaan Kreikan uudistukset ovat "vaikea paketti, joka ansaitsee kansainvälisen yhteisön ja IMF:n tuen."

IMF myönsi toukokuussa 2010 Kreikalle 30 miljardin euron lainan osana maan ensimmäistä pelastuspakettia. Viime kuukausina IMF on kuitenkin vaiennut suunnitelmistaan uuden lainan suhteen.

The Wall Street Journal on uutisoinut, että IMF suunnittelisi antavansa Kreikan uuteen pelastuspakettiin 13 miljardin euron lainan.

Kreikan hallitus hyväksyi myöhään lauantai-iltana lisäsäästöt, jota ovat tarpeen uuden tukipaketin saamiseksi. Euroalueen valtiovarainministerit kokoontuvat tänään keskustelemaan tukipaketin myöntämisestä.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme