Mainos
Mainos

USA:n armeijassa paljon rasisteja

Yhdysvaltain armeijassa on paljon rasisteja, sillä sotien tarpeet ylittävät tiukat säännökset, joilla pyritään estämään ääriryhmien pääsy armeijaan.

Uusnatsien ja rasistien määrä on on kasvanut Yhdysvaltain armeijassa runsaasti viime aikoina. Syynä kasvulle ovat Irakin ja Afganistanin sotien aiheuttaman armeijan rekrytointipaineet.

Tilannetta tarkkailevan ryhmän mukaan armeijaan on päässyt soluttautumaan jopa tuhansia rasististen järjestöjen jäseniä. Rasisteja on liittynyt erityisen paljon maavoimiin, mikä lisää kotimaan terrorin uhkaa.

- On olemassa todisteita siitä, että armeijan rekrytoijat ja komentajat ovat rekrytointipaineiden alla löysentäneet standardeja, joiden on tarkoitus ehkäistä äärimmäisten rasistien pääsy armeijan joukkoihin, Richard Cohen kertoi puolustusminsteri Donald Rumsfeldille kirjeessä.

Cohen pyysi Rumsfeldiä määräämään komennuskunnan ratkaisemaan koko ongelman ja ottamaan "nollatoleranssin" äärimmäisten rasistien ottamiseksi armeijaan.

Puolustusministeriön puhemiehen Bryan Whitmanin mukaan armeija käsittelee asiaa. Hän sanoi vielä, että on yksittäisten komentajien velvollisuutena listata kaikki toimet, mitkä ovat vastakkaisia "hyvän kurin ja järjestyksen kanssa".

Rekrytointivajaus

Armeija kiristi rauhanaikaista politiikkaansa fanaatikkojen suhteen vuonna 1996 sen jälkeen, kun Persianlahden sodan veteraani räjäytti rekkapommin tappaen 169 ihmistä Oklahomassa.

Armeija menetti viime vuonna vuosittaisen rekrytointitavoitteensa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1999.

Puolustusministeriön mukaan aikuiset äärimmäisrasisiti rohkaisevat nuorempiaan listautumaan armeijaan saadakseen käyttää aseita ja kouluttaakseen muuta armeijan väkeä.

Heidän mukaansa syy on selvä: sotilaita koulutetaan eteviksi aseenkäyttäjiksi, heille opetetaan taistelutekniikkaa ja räjähteiden käyttöä. He haluavat käyttää hyväkseen kurinalaista kulttuuria, joka on keskittynyt organisoituun sotaväkivaltaan.

Heidän raporttinsa siteerasi esimerkkejä armeijan henkilökunnasta, joka on kuulunut sellaisiin ryhmiin kuten National Alliance, jonka perustajaWilliam Pierce kirjoitti fantasiasotaromaanin Turner Diaries.

Raportissa mainittu puolustusministeriön tutkija sanoi, että hän samaistui niihin 320 äärimmäisrasistiin, jotka ovat muutaman vuoden aikana olleet armeijassa, mutta joisa vain kaksi on erotettu.

Tutkijat myös paljastivat verkkosivuston, jossa 57 uusnatsia ovat aktiivisissa hommissa armeijan ja merivoimien kanssa. Tämä sivusto on levinnyt yli viiden armeijan laitoksen Yhdysvalloissa.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme