Mainos

USA:n kanta ilmastonmuutokseen yhä arvoitus

Yhdysvaltojen kanta ilmastonmuutoksen torjuntaan on edelleen epäselvä, kun kahdeksan arktisen maan ulkoministerit kokoontuvat torstaina Yhdysvaltain Alaskaan. Kokouksessa Arktisen neuvoston puheenjohtajuus siirtyy seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi Yhdysvalloilta Suomelle.

Yksi mielenkiintoisimmista aiheista ministeritapaamisessa on ilmastonmuutos ja se, mitä siitä neuvoston kirjoihin kirjataan.

Suomi on tehnyt selväksi, että Suomen puheenjohtajuuden aikana ilmastonmuutoksen torjuminen on työn keskiössä. Suomen asialistan neljä painopistettä ovat ympäristönsuojelu, meteorologinen yhteistyö, koulutus ja pohjoisten alueiden kommunikaatioverkkojen kehittäminen. Agenda on yleisesti hyväksytty jäsenmaiden kesken.

Yhdysvallat on kuitenkin uuden presidenttinsä johdolla antanut hyvin ristiriitaisia viestejä maan suhtautumisesta ilmastonmuutokseen ja varsinkin Pariisin ilmastosopimukseen.

Yksi presidentti Donald Trumpin keskeisistä vaaliteemoista oli Yhdysvaltojen vetäminen pois Pariisin ilmastosovusta, jonka on allekirjoittanut 196 maata.

Sopu sorvattiin joulukuussa 2015. Sopimuksen tavoitteena on pitää maapallon keskilämpötilan nousu selvästi alle kahdessa asteessa suhteessa esiteolliseen aikaan ja pyrkiä toimiin, joilla lämpeneminen saataisiin rajattua alle 1,5 asteen.

Presidentti Sauli Niinistö arvioi aiemmin toukokuussa, että ilmastonmuutoksen torjuntaa voi olla haastavaa pitää esillä neuvoston toiminnassa, kun Yhdysvaltojen lisäksi Venäjä on ilmaissut epäilevänsä, että ilmastonmuutos olisi ihmisen aiheuttama.

Niinistö sanoi tuolloin presidentin kanslian verkkosivuilla julkaistussa kirjoituksessa, että peruskysymys on, ymmärretäänkö arktinen alue ensisijaisesti taloudellisten mahdollisuuksien kohteena vai nähdäänkö alueen ekosysteemisen säilymisen merkitys koko maapallolle.

USA soutaa ja huopaa 

Trumpin hallinnon oli määrä keskustella maan linjasta tällä viikolla ennen Alaskan kokousta, mutta toisin kävi. Trump perui neuvottelut, ja tällä tietoa Yhdysvallat on linjaamassa kantaansa vasta toukokuun lopulla. Yhdysvaltoja Alaskassa edustaa ulkoministeri Rex Tillerson.

Tillersonin kädet ovat käytännössä sidotut neuvottelupöydässä ilman virallista kantaa. Neuvoston kokouksista annetaan julkisuuteen kuitenkin loppulausuma, josta tuskin voidaan jättää pois ympäristöä ja ilmastonmuutosta koskevia lausuntoja.

Yhdysvaltain arktisten alueiden pitkäaikainen edustaja, diplomaatti David Balton muotoili sanojaan tarkkaan kokouksen alla.

– Ilmastonmuutos on ollut Arktisen neuvoston kiinnostuksen kohteena jo monien puheenjohtajuuksien ajan. Yhdysvallat aikoo jatkossakin olla sitoutunut Arktisen neuvoston toimiin ilmastonmuutokseen liittyen, Balton sanoi medialle.

Neuvoston on muun muassa määrä asettaa tavoitteita, joilla mustan hiilen määrää saadaan vähennettyä maailmanlaajuisesti, Alaska Dispatch News kertoi keskiviikkona. David Balton sanoi lehden mukaan, että mustan hiilen määrän vähentäminen on kaikkien neuvoston jäsenmaiden yhteinen tavoite vuosiksi eteenpäin.

Yhdysvaltojen puheenjohtajuus Arktisessa neuvostossa alkoi entisen ulkoministeri John Kerryn johdolla. Kerry tunnettiin voimakkaana ympäristön puolustajana.

Aiemmissa Arktisen neuvoston kokouksissa on nostettu esiin huoli siitä, millaisia negatiivisia vaikutuksia ilmastonmuutoksella on jo ollut arktiseen alueeseen ja millaisia vaaroja kiihtyvä ilmaston lämpeneminen aiheuttaa maapallolla.

Arktiseen neuvostoon kuuluvat Suomen lisäksi jäsenmaina Islanti, Kanada, Yhdysvallat, Norja, Ruotsi, Tanska ja Venäjä. Pysyvinä jäseninä on arktisen alueen alkuperäiskansoja edustavia järjestöjä.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot