Mainos
Mainos

USA:n kirkkoampumisten hautajaissarja alkoi – Obamakin osallistuu

Yhdysvaltain Charlestonin kirkkoampumisen uhrien hautajaisten sarja on alkanut. Yhdeksän mustaihoista amerikkalaista kuoli tulituksessa viime viikon keskiviikkona.

Ensimmäisenä järjestettiin 70-vuotiaan naisen hautajaiset. Sadat surijat kävivät osoittamassa kunnioitustaan naisen arkun äärellä.

Presidentti Barack Obaman on määrä saapua iskussa kuolleen pastori Clementa Pinckleyn hautajaisiin. Obama myös pitää tilaisuuden muistopuheen.

Etelä-Carolinan kirkkoampumisesta on syytettynä 21-vuotias Dylann Roof.

Valkoihoisen Roofin kerrotaan toivoneen, että veriteko laukaisisi rotusodan mustien ja valkoisten välille.

Murhista syytetty Roof oli kuvattu ennen ampumisia etelävaltioiden eli konfederaation lipun edessä. Moni taho Yhdysvalloissa on vaatinut viime päivinä, että konfederaation lipun julkinen käyttö kielletään.

Yli 600 000 ihmistä on allekirjoittanut nettivetoomuksia lipun julkisen käytön kieltämiseksi.

Joukko suuria kauppaketjuja on ilmoittanut, että ne eivät myy enää tuotteita, joissa etelävaltioiden lippu esiintyy.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme