Mainos

USA:n pommikone lensi Etelä-Korean yllä voimannäyttönä Pohjois-Korealle

Yhdysvaltain pommikone on lentänyt Etelä-Korean yllä voimannäyttönä Pohjois-Korealle.

B-52-pommikone lensi Etelä-Korean Osanin lentotukikohdan yli sunnuntaina. B-52 on pitkänmatkan raskas pommikone, joka voi kantaa ydinaseita. Osanin tukikohta sijaitsee noin 70 kilometrin päässä Koreoiden rajasta.

Pommikonetta saattoivat Etelä-Korean ja Yhdysvaltain hävittäjät. Kierrettyään tukikohdan kone lähti takaisin Yhdysvaltain tukikohtaan Guamin saarella Tyynellämerellä.

Pohjois-Korean ja lännen jännitteet kiristyivät jälleen tällä viikolla, kun maa kertoi räjäyttäneensä vetypommin. Asiantuntijat ovat tosin arvioineet, että kyseessä oli lähinnä normaali ydinkoe.

Yhdysvaltain ja Etelä-Korean asevoimat tekevät tiivistä yhteistyötä. Amerikkalaiskoneiden ylilennoista kerrotaan julkisuuteen kuitenkin harvoin.  

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot