Mainos
Mainos

USA:n republikaanit muuttamassa terveydenhuoltouudistustaan

Yhdysvaltojen edustajainhuoneen puhemies Paul Ryan myöntää, että republikaanien ehdottamaan terveydenhuoltouudistukseen täytyy tehdä muutoksia. Asiasta kertoo Washington Post.

Ryan on ollut nykymuotoisen lakiesityksen kiihkein puolestapuhuja. Aikaisemmin hän oli sanonut, että muutosten tekeminen vaarantaisi uudistuksen.

Kongressin budjettikomitea julkisti maanantaina laskelman, jonka mukaan 24 miljoonaa amerikkalaista menettäisi sairausvakuutuksensa uudistuksen vuoksi. Osa republikaaneista vastusti lakiesitystä jo ennen kuin budjettikomitean laskelma oli tiedossa, ja laskelman julkaisemisen jälkeen vastustus on kasvanut.

Ryanin lausunto on merkittävä osoitus siitä, että lakiesitys on pahoissa vaikeuksissa, eikä sillä ole nykymuodossaan juurikaan mahdollisuutta tulla hyväksytyksi kongressissa.

Presidentti Barack Obaman Obamacarena tunnetun terveydenhuoltouudistuksen peruminen on yksi republikaanien tärkeimpiä poliittisia tavoitteita. Siinä onnistumisen mahdollisuudet ovat nyt parhaat mahdolliset, sillä republikaaneilla on valta sekä Valkoisessa talossa että kongressissa, jossa heillä on enemmistö sekä edustajainhuoneessa että senaatissa.

Republikaanit eivät kuitenkaan ole yksimielisiä siitä, minkälaisella terveydenhuoltojärjestelmällä Obamacare tulisi korvata. Osa nykyisen lakiesityksen vastustajista on huolissaan siitä, miten moni äänestäjä menettäisi sairausvakuutuksensa uudistuksen vuoksi. Toisessa ääripäässä olevat ovat kuitenkin sitä mieltä, että esityksessä hahmoteltu terveydenhuoltojärjestelmä on liian samanlainen kuin Obamacare. He haluaisivat käyttää vielä ehdotettua vähemmän valtion rahaa sairausvakuutuksen hankkimisen tukemiseen.

 

Kommentoi

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot