Mainos
Mainos

USA:n Rumsfeld vapautui kidutussyytteistä

Päätöksen tehnyt tuomari pitää terroristiepäiltyjen nostaman kidutussyytteen kaatumista valitetavana. Syytteen nostaneiden miesten mukaan heidät otettiin vangiksi Irakissa ja Afganistanissa ilman syytä ja että Yhdysvaltain armeijan sotilaat kiduttivat heitä vankilassa.

Yhdysvaltalainen oikeusistuin on vapauttanut maan entisen puolustusministerin Donald Rumsfeldin ulkomaalaisten terroristiepäiltyjen nostamista kidutussyytteistä.

Tuomarin mukaan Irakissa ja Afganistanissa vankina olleet miehet eivät voi nostaa syytettä Rumsfeldia vastaan, koska he eivät ole Yhdysvaltain kansalaisia eivätkä ole edes käyneet maassa.

Yhdeksän entistä vankia nosti Rumsfeldia ja kolmea muuta korkea-arvoista armeijaviranomaista vastaan syytteen kaksi vuotta sitten. Miehet sanovat, että heidät otettiin vangiksi ilman syytä ja että Yhdysvaltain armeijan sotilaat kiduttivat heitä vankilassa.

Päätöksen tehnyt tuomari pitää syytteen kaatumista valitettavana. Hänen mukaansa laki ei salli tällaisten syytteiden viemistä eteenpäin, "huolimatta siitä, kuinka houkuttelevalta ajatus kuulostaa".

(MTV3-STT-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme