Mainos
Mainos

USA:n taistelulentäjille syötetään huumeita?

Amerikkalaiset taistelulentäjät käyttävät rutiininomaisesti amfetamiinijohdannaista sisältävää lääkettä jaksaakseen paremmin pitkillä lennoilla. Asiasta kertoi brittilehti Independent verkkosivuillaan tänään.

Asia tuli ilmi sotaoikeudessa, missä kahta amerikkalaista taistelulentäjää syytetään taposta heidän pudotettuaan erehdyksessä laserohjatun pommin kanadalaisten joukkojen päälle Kandaharissa Afganistanissa huhtikuussa.

F-16-hävittäjälentäjät sanoivat luulleensa sotaharjoituksissa ollutta kanadalaisryhmää heitä tulittaviksi vihollisiksi. Turmassa kuoli neljä sotilasta ja kahdeksan haavoittui.

Lentäjien puolustusasianajajien mukaan turma olisi voitu välttää, mikäli lentäjille olisi etukäteen kerrottu sotaharjoituksista. Lisäksi Yhdysvaltojen ilmavoimat pakottaa asianajajien mukaan lentäjät ottamaan amfetamiinijohdannaisia, jos nämä mielivät päästä lennoille. Tämä on asianajajien mukaan heikentänyt lentäjien huomiokykyä.

Yhdysvaltain ilmavoimat on myöntänyt, että lentäjät ovat ottaneet "menopillereiksi" kutsuttuja amfetamiinijohdannaisia. Ilmavoimien mukaan lääke on kuitenkin huolellisesti testattu, eikä sen ole todettu koskaan aiheuttaneen onnettomuuksia. Ilmavoimien mukaan ketään ei ole koskaan pakotettu ottamaan pillereitä.

Independentin mukaan ylemmät upseerit saattavat estää lentäjien pääsyn lentämään, mikäli nämä eivät ota pillereitä.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme