Mainos
Mainos

Ulkoministeri Kerry suomi puheessaan Israelin siirtokuntapolitiikkaa

Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry kehotti Israelia ja tulevaa Palestiinaa elämään kahtena valtiona alueilla, jotka olivat niiden hallussa ennen kuuden päivän sotaa vuonna 1967. Kerry puhui Washingtonissa diplomaateille keskiviikkona. 

Rajoja voitaisiin Kerryn mukaan muokata aluevaihdoilla, mutta vain molempien osapuolten hyväksynnän jälkeen. 

Hän myös esitti, että Jerusalem pitäisi tunnustaa molempien valtioiden pääkaupungiksi. Muiden valtioiden pitäisi myös tunnustaa Israel juutalaisvaltioksi. 

Kerry sanoi, että Israelin siirtokuntaohjelma Länsirannalla vaarantaa rauhantoiveet palestiinalaisten kanssa sekä Israelin oman tulevaisuuden ja demokratian. 

– Tänä päivänä juutalaisia ja palestiinalaisia on yhtä paljon Jordanjoen ja Välimeren välillä. Heillä on edessään valinta. He voivat valita yhteiselämän yhdessä valtiossa tai he voivat jakautua kahteen valtioon, hän sanoi. 

Kerryn mukaan perustavanlaatuinen tosiasia kuitenkin on, että jos valintana on yksi valtio, Israel voi olla joko juutalainen tai demokraattinen. 

– Se ei voi olla molempia, eikä se voi koskaan olla oikeasti rauhantilassa, hän lisäsi. 

Trump ja Netanjahu vaihtoivat tviittejä 

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahun mielestä Kerryn puhe oli suunnattu Israelia vastaan. 

– Yli tunnin Kerry pakkomielteisesti käsitteli siirtokuntia eikä juurikaan puuttunut konfliktin syyhyn eli siihen, että palestiinalaiset vastustavat juutalaisvaltiota minkään rajojen sisällä, sanotaan pääministerin viraston lausunnossa. 

Ennen Kerryn puhetta Yhdysvaltain tuleva presidentti Donald Trump otti Twitterissä kantaa Israelin puolesta. 

– Ei enää. Lopun alku oli hirveä Iran-sopimus, ja nyt tämä (YK)! Pysy vahvana Israel, 20. tammikuuta lähestyy nopeasti! 

Netanjahu vastasi Trumpille niin ikään Twitterissä. 

– Tuleva presidentti Trump, kiitos lämpimästä ystävyydestänne ja selkeästä tuestanne Israelille! 

Trump viittasi YK:n turvallisuusneuvoston äskettäiseen päätöslauselmaan, jossa Israelia vaadittiin lopettamaan siirtokuntien rakentaminen.  

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme