Mainos
Mainos

USA:n vanhainkotiammuskelussa kahdeksan kuollutta

Kahdeksan ihmistä kuoli, kun 45-vuotias mies avasi tulen tultuaan vanhainkotiin Pohjois-Carolinan osavaltiossa sijaitsevassa Carthagen kaupungissa eilisiltana Suomen aikaa. Uhrien joukossa oli muun muassa pyörätuolia käyttäviä ihmisiä.

Viranomaiset eivät ole toistaiseksi osanneet kertoa motiivia tapahtuneelle. Kyseessä oli jo kolmas vakava ampumavälikohtaus Kaakkois-Yhdysvalloissa tämän kuun aikana.

Pinelake Health and Rehab Centre in Carthage -nimisessä hoitolaitoksessa asuu vanhuksia ja Alzheimerin tautia sairastavia. Kuolonuhrit olivat seitsemän-, kahdeksan- ja yhdeksänkymppisiä. Heidän joukossaan on myös 39-vuotias hoitolaitoksen työntekijä.

- Ampuja ilmestyi paikalle vahvasti aseistautuneena ja alkoi ampua pyörätuolissa olleita ihmisiä, osavaltion senaattori Harris Blake sanoi WRAL-uutisten mukaan.

Kuusi uhreista kuoli rikospaikalla ja kaksi vammoihinsa sairaalassa. Kaupungin poliisipäällikön mukaan hyökkääjä ampui 11:tä ihmistä kohti. Haavoittuneiden joukossa on yksi poliisi sekä ampuja itse.

Ampuja on pidätetty epäiltynä kahdeksasta murhasta. Viranomaiset ovat ilmoittaneet, että hänen nimensä on Robert Stewart.

(MTV3-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme