Mainos
Mainos

USA:n vanhoissa pankkiholveissa voi illastaa tai mennä naimisiin

Yhdysvalloissa on suljettu viimeisen kuuden vuoden aikana peräti 12 000 pankkikonttoria. Koska vanhat konttorit sijaitsevat hyvillä liikepaikoilla, löytyy uusia vuokralaisia tiloihin helposti.

Vanhoihin konttoreihin onkin viime vuosien aikana muuttanut lukuisia yrityksiä useilta eri aloilta. Mikäli pankki ehti toimia tilassa vuosikymmenien ajan, löytyy sieltä todennäköisesti huipputurvallinen holvi metalli- ja kalteriovineen.

Tällaisen holvin purkaminen on useimmille uusille vuokralaisille aivan liian kallista puuhaa, ja siksi niistä on tullutkin osa uutta yritystä tavalla tai toisella.

Holvi saattaa olla mainio markkinointivaltti yritykselle, mikäli sille keksii näppärän uusiokäyttötavan.

Naimisiin holvissa?

Esimerkiksi Teksasin Houstonissa on avattu baari (kuvassa ylhäällä), jonka menestys perustuu paljolti siihen, että tilaan kuuluu intiimi takahuone komeassa pankkiholvissa.

Lisäksi holveissa voi viettää syntymäpäiväjuhlia ja jotkut menevät holveissa jopa naimisiin. Vaatekaupoille holvit toimivat sovituskoppeina ja trendikkäille yrityksille kokoushuoneina.

Vanhoihin pankkikonttoreihin muuttaneet yritykset joutuvat poistamaan holveista kuitenkin lukkomekanismit, sillä vakuutusyhtiöt eivät halua vakuuttaa esimerkiksi sellaista vaatekauppaa, jonka sovituskoppiin asiakas saattaisi jäädä vahingossa jumiin – etenkin, jos ovi sattuu olemaan metrin paksuinen panssaroitu metallijätti.

MTV3 - Merja Laakso, Washington

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme