Mainos
Mainos

USA: NSA-vakoilulla estetty isku New Yorkin pörssiin ja Tanskaan

Yhdysvaltain kansallinen turvallisuusvirasto NSA puolusti tiistaina kohua herättänyttä netti- ja puhelinvakoiluaan.

NSA:n mukaan sen valvontaohjelmat ovat auttaneet estämään yli 50 terrori-iskua sitten syyskuun 2001.

NSA:n johtajan, kenraali Keith Alexanderin mukaan ohjelmat ovat tärkeä kansallisen turvallisuuden työkalu. Hän lupasi myös toimittaa amerikkalaisille kongressiedustajille salaiset tiedot kaikista estetyistä iskuista.

– Nämä ohjelmat ovat valtavan tärkeitä, kun suojelemme kansakuntaamme ja liittolaistemme turvallisuutta, hän sanoi edustajainhuoneen tiedusteluvaliokunnan kuulemisessa.

Valvontaohjelmat ovat laillisia ja niiden käyttöä valvotaan tarkasti, Alexander muistutti.

Ohjelmien on sanottu saavan suoraan tietoja tärkeimmiltä amerikkalaisilta nettiyrityksiltä kuten Googlelta, Yahoolta ja Facebookilta. Alexander kuitenkin kiisti, että Yhdysvaltain hallitus saisi käyttöönsä tietoa suoraan amerikkalaisyritysten palvelimilta.

NSA: Iskuaie Jyllands-Posteniin estettiin

Liittovaltion poliisin FBI:n mukaan valvonnan avulla on paljastunut terrorisuunnitelmia Yhdysvalloissa ja ulkomailla. Yhdysvalloissa aiottuja kohteita olivat ainakin New Yorkin metro ja pörssi.

New Yorkin pörssiin suunniteltu isku paljastui FBI:n mukaan nettivakoilulla. NSA on käyttänyt myös puhelinkuuntelua mahdollisten terrori-iskujen estämiseen.

FBI:n mukaan NSA:n avulla saatiin tieto myös iskusuunnitelmasta tanskalaislehti Jyllands-Postenia vastaan vuonna 2009. NSA paljasti amerikkalais-pakistanilaisen David Headleyn olleen osallisena suunnitelmassa iskeä lehteen, joka oli aiemmin julkaissut kiistellyt pilakuvat profeetta Muhammadista.

Headley tunnusti myöhemmin osallisuutensa ja tuomittiin.

NSA:lle työskennellyt Edward Snowden paljasti reilu viikko sitten viraston laajoja tietourkintaohjelmia. Paljastusten jälkeen hän pakeni Hongkongiin.

Islantilaislehden mukaan Snowden olisi kysellyt välikäden kautta turvapaikkaa Islannista.

(MTV3 - STT - Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme